OMG, joskus hetken mielijohteesta tulee tehtyä kaikkea hassua

   Aamukahveja hörppiessäni ja aamupuuroa kauhoessani olkkarin sohvalla katselin siinä samalla television teinisarjaa toisella silmällä ja siinä samalla vielä vähän datailin toisella (:D), sitten eksyin sattumalta Harrow`n keskustassa sijaitsevan kuntosalin nettisivuille. Taisin googletella huvikseni jotain kuntosaleja tästä lähiympärisöiltä, sillä oon nyt huomannut miten tämä liikkumattomuus (tarkoitan, että Suomessa mähän kävin tanssitreeneissä 2x/vko, ja salilla tai hölkkäämässä 2-3x/vko) on muhun vaikuttanut; olen tavallista väsyneempi, unirytmi on täysin sekaisin, ruokahalu ihan mahdoton, ja mun tekee iltasin hirveesti mieli kaikkea mättöä ja sokeripitoista.

   Tunnen oman kroppani, enkä viihdy kropassani jos se on näin "sekaisin". Hetken mielijohteesta siis menin ja liityin eräälle tuossa 10 min bussimatkan päässä sijaitsevalle kuntosalille niiden seuraavien 4 kuukauden ajalle, jotka siis täällä maassa vielä vietän. Tästä ilosta sain pulittaa melkoisen summan, mutta oon kuitenkin sitä mieltä, että mikä tekeekään olon (niin fyysisen kuin henkisenkin) hyväksi ja tasapainoiseksi, se on kaiken sen rahan arvoista. Ja tosiasia on se, että jos on tottunut urheilemaan säännöllisesti ja monipuolisesti, on sen äkillinen lopettaminen melkoinen shokki keholle -ja mielelle!

   Mulla on arkipäivisin kuitenkin melko ruhtinaallisen paljon vapaa-aikaa (kun lapset on koulussa ja olen saanut kotihommat tehtyä jne), eikä oikeen mitään kovin järkevää tapaa käyttää kaikkea sitä arvokasta aikaa (jatkuva rättikaupoissa kiertely tai television roskaohjelmien tuijottaminen ei mun mielestä oo järkevää ajanviettoa...). Viikonlopuiksi sitä keksiikiin sitten kaikenlaista ohjelmaa ja menoa ja meininkiä tietysti joojoo, mutta arkena sitä ei tule lähdettyä esim. Lontoon keskustaan päiväretkille nähtävyyksiä ihmettelemään, sillä silloin joutuisi pitämään melkoista kiirettä ollakseen ajoissa taas kotona ja valmiina hakemaan lapset koulusta.

   Anyways, toivon että reenit lähtee tästä mukavasti käyntiin ja kroppa lakkaa tän oikuttelun.
Noh, motivaatiota säännölliseen salilla käymiseen mulla riittää; maksoin 4kk kestävän salijäsenyyteni kerralla alta pois (viisasta vai tyhmää, en tiedä), se sali vaikutti tosi monipuoliselta (siellä on myös ryhmäliikuntoja aina joogasta mun suosikkiin, body combatiin!) ja personal trainerit on kuulemma aina paikalla auttamassa jos tulee jotain ihmeteltävää, ihan mahtavaa! Lisäksi reenin jälkeen pääsee vaikka SAUNAAN!
We`ll see mitä tapahtuu huomenna kun menen ekaa kertaa reenille -ja mua opastaa joku Rasi-niminen ohjaaja, joku kaappi varmaankin. Jau!

Välähdyksiä viikonlopusta

   Perjantain venähtänyt työpäivä (joka kuitenkin alkoi vapaa-aamulla: Harrow`n keskustassa kiertelyllä ja kahvikupposella erään au pairin kanssa Starbucksissa), lauantain kiertelyt mm. Portobello Marketilla muiden aupairien kanssa, ja illemmalla ihka ensimmäinen clubbausiltani Lontoon keskustassa, sunnuntainen keskustassa kiertely kiinalaisen uuden vuoden juhlinnan merkeissä...tästä oli viime viikonloppu tehty!

-Niin ja uusista tuttavuuksista, punaviinistä ja maukkaasta ruuasta, ristiriitaisista fiiliksistä, ilmaisista lasillisista, välkkyvaloista, öisestä kotimatkasta bussissa, 3h:n yöunista....vaikka ja mistä ja siitä kaikesta, jota en edes täällä blogin puolella kerrokkaan. Hahaa! Mielenkiintoinen viikonloppu for sure!


   Lauantaina matkasin siis tubella kohti keskustaa, olin sopinut treffaavani erään suomalaisen aupairin, joka siis oli kutsunut mut sen ja muutaman muun ulkomaalaisen aupairin porukoihin mukaan Portobello Marketille. Meitä oli 6, enkä tuntenut muita kuin tän suomalaisen. Oli melko kylmä päivä, ja musta tuntui että koko Marketilla kiertely ei oikeen tainnut napata porukkaa -itse olisin voinut kierrellä ja katsella rauhassa, räpsiä kuvia ja vain kävellä, mutta loppujen lopuksi kierreltiin ehkä muutama tunti, jonka jälkeen syöksyttiin johonkin mäkkäriin istumaan ja syömään. Mun täytyy ehdottomasti siis päästä vielä uusiksi Portobellolle!

Uusi rakkaustakki, se on punainen ja ihana! Niin ja btw taustalla puolikas huoneeni.

                                                               Portobello Market

Portobellossa näytillä oli kaikkea aina tollasista julisteista sateenvarjoihin ja ikivanhoihin ompelukoneisiin (ja sitten oli  jotain pikkukojuja, joista olis saanut ostaa vaikka vohveleita! ah!)

Mies joka kauppasi...sulkia! 

Haluan ehdottomasti uudestaan vielä käväistä Portobello Marketissa, ja ihan ajan kanssa katsella ja ihmetellä -heh, ja ostaa muutaman fiftarijulisteen tai vastaavan ihanuuden, jonka voi raahata kotiin ja laittaa sitten sinne oman yksiön seinälle jonain päivänä!

   Siinä sitten mäkkärissä istuskeltuamme porukka alkoi hajota..mulla ei ollut vielä oikeen mitään suunnitelmia illalle, ja kun tää suomalainen aupair ehdotti, että tulisin mukaan sen porukoihin Lontoon clubeille, mähän en viitsinyt kieltäytyäkään.
   Mun piti matkata takas kotiin vaihtamaan vaatteet -sopivasti sattu myös olemaan dinnertime kun saavuin kotiin, ja syötiin todella hyvää tulista ruokaa punaviinin kera. Kun olin vaihtanut ylleni mekon ja kiilakorot, olin valmis hyppäämään taas tubeen ja lähtemään takaisin Lontooseen. Niin, ja tässä kohtaa tulee se pätkä kun jätän kirjoittamatta illan jatkosta (sorry vaan). Joka tapauksessa, tulipahan nähtyä vähän clubimeininkiä -ja todettua, että kyllä pubit lyö clubit ihan mennen tullen niin tunnelmansa kuin yleisen ilmapiirin (ja rennomman "pukukoodin" tai siis juuri sen puuttumisen) ansiosta. Hehe.

   Sunnuntaina suuntasin 3h:n yöunien jälkeen (kuitenkin täysin virkeenä ja hyvinvoivana :D) keskustaan kahden suomalaisen aupairin (heidän seurassaan vietin myös lauantai-iltaa) kanssa. Kuvasatoa siitä seuraavaksi..

Happy New Year, joka taitaa olla lohikäärmeen tällä kertaa.

Pikkusälää siellä yritettiin saada kaupiteltua.

Saisko olla soosia?

Jotain tärkeitä puheita siellä puheltiin. ehän mä tiiä.

Nappasin salakuvan, isä ja tytär syömässä noutoruokaa. Näytti muuten hiton hyvälle, mutta oli niin hiton kallistakin..

   Tällaiselta siis näytti kiinalaisen uuden vuoden juhlinta. Tuli pari tuntia kierreltyä ja käveltyä, sitten Oxford Streetin (parin kaupan, hehe) kautta kotia kohti!
Olin siinä vaiheessa jo niin puhki poikki väsynyt, että tubessa olisin hyvin voinut torkahtaa hetkeksi....Loppusunnuntai kuluikin sitten rennoissa merkeissä, ja sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tulikin nukuttua melkein kellon ympäri (mulla oli aamu vapaata). Sellaisia välähdyksiä siis viime viikonlopusta! Hähä.

I want to change the world, instead I sleep

Tällä viikolla istuin bussissa luurit korvissa, kun otsikon biisi oli päättymässä kolmatta kertaa peräkkäin, ja huomasin kelaavani yhä vain soittoluettelossa yhden biisin taakse päin. 

Meinasin ajella oman pysäkkini ohi, olisin vain voinut jäädä istumaan siihen bussin penkille ja tuijottaa ulos jonnekin kaukaisuuteen. Tänään sama jumiutuminen tapahtui metrossa matkalla Lontoon keskustasta koti-pysäkille. Tuijotin ulos, paitsi että en nähnyt mitään. 

Vahinkolaukauskuva

Jumiutumishetket liittyy aina jotenkin siihen, että istun paikoillani mitään tekemättä matkalla "tekemään jotakin", joka on siellä 30-45min päässä jossakin (yleensä Lontoon keskustassa :D); pää tyhjenee kaikista ajatuksista. Sitten taas nousenkin bussista tai metrosta: vaihtaakseni toiseen metrolinjaan ja hypätessäni kaiken sen ihmismassan sekaan matkalle toista tunnelia, toisen väristä linjaa...

Näkymiä erittäin paskaisen metron ikkunan takana.

   Olen myös todennut, että mussa on sitä jotain stalkkaajan vikaa aina matkustaessani julkisilla: en kaihda katsettani kun tuijotan kaikkia niitä kanssamatkustajia, jotka ovat ties mistä tulossa ja minne menossa (eikä mua haittaa myöskään se, että joskus saan tuijotukselleni vastaukseksi lämpimän hymyn).
Mietin, mitäköhän ihmiset musta ajattelevat -meinaan, että miettiikö kukaan mistä mä olen tulossa ja minne menossa. Mä ainakin itse mietin, sillä koen muuttuneeni jo viimeisen puolen vuoden (noh, sanotaanpa nyt vaikka että siitä hetkestä kun painoin sen valkolakin päähäni viime keväänä) aikana aika hurjan paljon.
   Jo se, että ylipäänsä olen nyt täällä, kertoo muutoksesta. Halusin todistaa itselleni, että haaveileminen on turhaa, jossei usko että haaveet voisi joskus myös toteuttaa. Halusin muuttaa elämääni, enkä antanut itseni vain jäädä nukkumaan sinne turvalliseen ja tuttuun elämään (sillä sitä mä juuri tein, olin vaan jossain horroksessa).
Tänne lähteminen oli kuin olisi repäissyt jonkun laastarin irti -kerran se kirpaisi, ja vaikka kuinka mä jännitin ja hermoilin etukäteen, kaikki se piti kokea jotta nyt tietäisin haluavani todella olla täällä. En kuitenkaan halunnut, että tänne lähtö olisi ollut vain jotain typerää todistamista (sekä mulle itselleni että muille) rohkeudesta tai "kypsyydestä", en tosiaankaan. Sillä silloin mä vain teeskentelisin, että todella haluan asua täällä ja olla au pair.

Tänään sunnuntaina istuessani siinä metrossa jumiuduinkin sitten ajattelemaan menneisyyttä, ja sitä, missä olisin jos en olisi täällä. Jossittelu on turhaa, tiedän, mutta välillä sitä vaan miettii, että asiat vois olla aika mälsästi (tai noh, voishan ne olla hiton hienostikkin, ei sitä tiedä!) jos mulla ei olis riittänyt kanttia repäistä sitä laastaria kerralla irti. Voin kuvitella päässäni muutamat kauhukuvat siitä, miten elämä olisi  ehkä mennyt eteen päin jos olisin sinne Suomeen jäänyt...Mutta onneksi mä en jaksa jossitella liikaa, välillä mä vaan innostun leikkimään jonkinlaista jossitteluajatusleikkiä. Olen täällä ollessani tajunnut sen tosiasian, että ihminen itse asettaa rajan siihen omien unelmiensa ja tulevaisuutensa väliin. Mä luulin, että Englannissa asuminen 19-vuotiaana olisi ollut mun kohdalla vaan joku typerä haave -eihän välivuotta kantsi sellaseen tuhlata ku pitää ettii töitä vaan ja paiskia niitä kunnes pääsee johonkin kouluun sisään. 

Mä päätin rikkoa rajan. Ja nyt kun raja on rikottu, voin nähdä tulevaisuuteni varalle paaaaljon enemmän mahdollisuuksia. Suosittelen lämpimästi omien rajojensa kokeilemista, ihmiset hyvät!

Tässä se otsikon biisi

What if....

   Plääääh.
Olen päättänyt, että tästä hetkestä lähtien lakkaan sensuroimasta (siis kovalla kädellä) tätä tekstiä, jota tähän blogiin haluan kirjoittaa. Olen nimittäin huomannut, että kun päässä on jokin ajatus, se usein muokkaantuu aika hitsin paljon ennenkuin saan sen kirjoitettua jonnekin ylös (varsinkin tänne tähän blogiin, joka on julkinen blogi). Vaikka tottakai okei, olkoon sitten julkinen taikka jossain blogiarkistojen pölyisissä kätköissä lojuva teksti, niin sen tekstin on oltava silti sitä ajatusvirtaa, jota päästäni pulppuaa. Halusinhan alunperinkin pitää blogia sellaisena kanavana, jonka kautta on helppo kertoa ajatuksia ja päivän tapahtumia sinne koti-Suomeen. Kirjoittaminen on mulle keino myös järjestellä päässäni kaikkia niitä ajatuksia ja tuntemuksia, joita tämä Englannissa asuminen ja sen oman turvallisen Suomielämän jättäminen sai aikaan.

  Tänään täällä oli taas yksi harmaa, mutta kuitenkin suht lämmin, päivä.
Säätila on aina vaikuttanut siihen, millainen mielentila mulla kulloinkin on. Tänään kun kävelin tuolla kadulla, tuli sellainen tunne, että olis kiva jos tässä ympärillä olisi ne Suomen lumihanget ja kunnon talvi juuri nyt. Samassa sekunnissa sitä tajuaa kuitenkin, että siellä ne lumet mua odottelee kyllä, miksi mä nyt mietin sellaisia? Välillä sitä vaan tuntee olevansa ihan hukassa täällä, tuntuu kun vaeltelis ympäriinsä vailla suuntaa. Onneksi ne tuntemukset ei yleensä kauaa kestä.
  Se vaan taitaa olla niin, että ihminen ei ikinä ole oikeen täysin onnellinen siellä missä on. Oli kyse sitten elinympäristöstä, säätilasta, työpaikasta, perhetilanteista, vuodenajasta, mistä tahansa - ihminen kaipaa aina asioita, joita sillä ei ole. Mitä järkeä siinäkin sitten on? Se on aina "what if.." ja "sitten olisin..", eikä "nyt se on näin ja näin on hyvä". Mikään ei koskaan ole "hyvä", vaan "ihan hyvä". Ihmisen ajatusvirta on hiton ristiriitaista. Pläääääääääääh.

   Anyways, what if.......nyt se on näin ja näin on hyvä! Eihän se voi olla niin vaikeeta, eihä? Mä ainakin lopetan nyt sen ainaisen jahkaamisen, jota oon harrastanut ihan liikaa elämäni aikana. Kun mä kerran tänne asti pääsin vihdoinkin lähtemään -meinaan, että kokosin itseni ja vaan lähdin sen enempää enää murehtimatta mitä tapahtuisi- niin miksen käyttäisi jokaikistä minuuttia täällä toteuttaen unelmaani ja vain eläen.
   Olen onnekas kun mun ei tarvitse tällä hetkellä miettiä mitään mihinkään opiskeluihin tai työpaikkoihin tai muuhun sellaiseen "tärkeään" (:D) liittyvää - mä voin vaan elää ja nauttia siitä. Niin kuin hostfamilyni äippäkin totesi: "Ota kaikki irti nyt tästä, pian huomaat olevas jo muualla".

   Joten, kuka tahansa sitten tätä blogia lukeekaan, voin ilokseni todeta, että who cares!
Tässä tämä blogi nyt kuitenkin on, ja pääosin teksti on kuitenkin suunnattu niille ihanille siellä Suomen Länsirannikon tuntumassa (ja erityisesti sinulle Liina!) Se on oltava "so what?" eikä "what if.." jos meinaa tällaista julkista blogia pitää.
   Mitä sitten jos joku ventovieras lukaisee tekstejäni? Luultavasti sellainen ventovieras klikkaa sivun ohin, joten so what?

Kuvapläjäys

   Lauantaina oltiin Lontoon kierroksella yhden toisen aupairin kanssa. Tavattiin ekaa kertaa tän Elisan kanssa -meidän perheet käy samassa Suomikoulussa (lauantaisin nää meidän lapset käy siis vähän kohentelemassa tota suomeaan ja tapaavat siinä samassa muista suomalaisia ja perheitä yms.) ja sitä kautta meidän perheiden äidit sitten tunsi toisensa ja päätti vaihdattaa mun ja Elisan puhelinnumeroita keskenään.

Me mentiin Elisan kanssa sitten pienelle kierrokselle. Ensin käveltiin Brick Lanella, josta jatkettiin Sohon kautta Chinatowniin. Kierros päättyi pubeiluun ja brittioluen maisteluun. Voin jopa todeta, että se oluthan maistui! Suomessa kun en mikään kaljanjuoja ollut.    

   Mutta kuitenkin, tässä kuvapläjäystä päivästä (pubeilusta ei ole kuvia, tuskin olisi edes saanut julkaisukelpoista materiaalia jos olisi kuvia sillonkin räpsinyt....heh).
Ensin kuvia Brick Lanelta, jossa tunnelma oli aika erilainen kuin Suomen kaduilla. Upeita maalauksia, (joita ei kyllä kukaan voi kutsua "töherryksiksi"!) hylättyjä taloja, vintagekauppoja..

                               Sitten Sohoa, josta kyllä en räpsinyt kuin muutaman kuvan..

                                            
                                             Ihana Diner kunnon fiftarityyliin.

        
 Chinatown, upeet nuo lyhdyt jotka tuolla ylhäällä killuu. Paljon kiinalaisia ravintoloita, buffetteja. Ja kun tuolla kerran oltiin, mentiin syömään...........pastaa johonkin pikku kellaribistroon, vai mikä se oli??? hah.

 Lontoossa parasta on juuri se, että minne menetkin, löydät jotain erilaista ja mielenkiintoista katsottavaa. Ihmismassa joka täällä elelee, koostuu kaikenlaisista ihmisistä, kaikenlaisista kulttuureista. Lontoossa on niin paljon nähtävää ja koettavaa, että tekemistä ja näkemistä kyllä riittää näille viidelle seuraavalle kuukaudelle, jotka täällä meinaan viettää.

Hyvä piisi!

London calling!

   En ole eläessäni käynyt Lontoon keskustassa -ennen tätä päivää.
Lontoon reissu on aina ollut sillä "things to do" -listalla, mutta jotenkin se on sitten aina jäänyt..mutta tänään kun sinne Oxford Streetille nousin niitä metron liukuportaita pitkin, tajusin miten hienoa on että mähän asun täällä! Sen oivallettuani, liukuportaiden yläpäässä, melkein kompastuin kun ne portaat äkkiä loppui.
Sateinen Oxford Street siellä oli, sekä muutama muu ihminenkin.
Siellä ne tönivät ja sohivat toisiaan sateenvarjoilla. Tuntui kun kaikki muut ympärillä olis liikkunu nopeempaa kun minä, joka siinä seisoi ja vaan tuijotti ympärilleen.

   Sitä tunnetta vaan ei voita mikään, kun tajuaa että elämä on oikeesti todella hienoa.
Se tunne voi kestää joskus ehkä sekunnin ajan, joskus päiviä, mutta kun se tunne yhtäkkiä tulee, se tekee olon niin onnelliseksi. Mulle se tunne tulee yleensä juuri matkustaessa, sillä uusien paikkojen näkeminen ja muualla eläminen antaa niin paljon uutta näkökulmaa elämään.
Tänään se tunne tuli kun istuin Lontoossa jonkun take away sandwich paikan ulkopuolella syömässä kolmioleipää ja juomassa lattea jonkun ventovieraan vieressä kymmenien pulujen ympäröimänä katsellen kaikkia niitä ihmisiä ja busseja, jotka jonnekin olivat menossa. Sanoinkuvaamatonta.

"TAXII!" plus the käsimerkki

Mitenkäs sitä Lontoota sitten kuvailis, muuten kun sanalla ihan mahtavaa. Rakastan ylikaiken noita busseja ja tubessa istuskelua. Ehkä siinä vaan on jotain niin kiehtovaa tällaiselle pikkukaupungissa koko ikänsä asuneelle, sillä pienessä kaupungissa välimatkojen ollessa niin pieniä, kuljetaan yleensä joko omalla autolla, kävellen tai pyörällä. Olen kaksi kertaa istunut Suomessa junassa (väliä Kokemäki-Oulu :D), ja julkisilla kulkuneuvoilla kuljin lukioaikoina kouluun kun lumivallit estivät pyörällä sotkemisen joka paikkaan. That`s it. Siis, on sekin erilainen tunne kun hyppää junaan tai bussiin ja istuu siellä välillä pitkiäkin aikoja. Silloin voi kuunnella musiikkia ja rauhoittua, tuijotella salaa muita ihmisiä ja miettiä, mistä kukakin on tullut ja mihin menossa. Siinä vaan on sitä jotakin, en mä tiedä mitä.

                                                                                                                                                      

             

P.S. Lontoon keskustassa yksi Topshop saattaa olla yhden Citymarketin kokoinen, ihan mahtavaa!

Hiippari Primarkissa

   Oon nyt ollut täällä puoltoista viikkoa. Sinä aikana olen kuitenkin ehtinyt tuohon Harrow`n keskustan Primarkiin varmaan 12 kertaa. Heh, oon se hiippari, joka kiertää kaupan monta kertaa ympäri hiplaillen jokaista vaatekappaletta....ja haistelee kenkä- ja laukkuosaston sitä mahtavaa tekonahan lemua!

                                                                    (kuva:google)    
                                                                       Yummy!

   Uskomaton pulju; uusia alennuksia joka päivä, ja tavaraa saa kantaa ulos puoli-ilmaiseksi.
ME LIKE!
En voi kyllä väittää etteikö rättiä kuin toistakin ole tullut kiikutettua kassalle asti...no mutta, voin lohduttautua ajatuksella että ihan oikeastioikeasti tulin tänne puolityhjän matkalaukun kanssa (mutta silti se painoi 23kg....). On se vaan niin, että kun laittaa kolme takkia ja kolmet kengät matkalaukkuun, on se jo puoliksi täysi. Joten, mun on siis PAKKO penkoa Primark läpi säännöllisin väliajoin....hmm.

   Arki täällä on lähtenyt niin hitaasti käyntiin, että vapaa-aikaa riittää -mutta ei ajatustakaan oikein vielä siitä, miten kaiken sen käyttäisi (siispä aina jotenkin ajaudun tonne Harrow`n keskustaan pyörimään)!
Au pairin velvollisuuksiini kun kuuluu arkisin aamulla saada lapset kouluun ja iltapäivällä hakea, sen jälkeen tehdä ruuat ja hengailla lasten kanssa kunnes toinen vanhempi tulee töistä.
Kotihommia tulee tehtyä vain hiukan -oon sen verran siivousintoilija että suurin piirtein petyin kuullessani lauseen "Meillä au pairin ei tarvii tehdä mitään viikottaista suursiivousta". That`s it.
Kunhan tästä kotiutuu tänne paremmin ajan kuluessa, tutustuu muihin auppareihin ja sosialisoituu, niin kaipa sitä on helpompi keksiä tekemistäkin arkenakin....viikonloput on sitten asia erikseen, sillä silloinhan mulla on aina vapaata, ja niin monella muullakin aupparilla.
   Nyt kun tästä vaan alkais näkemään jossakin niitä muita auppareita. Missä te ootte?? Anyone?? 
No mutta onneksi on kuitenkin olemassa facebook, ja ihmiset jotka ryhmittyvät siellä, keskustelevat asioista ja infoovat kaikista tapahtumista, joihin me au pairit voimme yhdessä osallistua. Ryhmähenkeä bookin kautta, miten helppoa!

   Mutta anyways, mun sopeutumista tänne kyllä auttaa hiipparointi Primarkissa,  reippailukävelyt keskustaan tai laiskuuden iskiessä siinä kuulussa kaksikerroksisessa bussissa istuskelu. Tänään kyseinen bussi kuitenkin meinas tönäistä mut kumoon keskustassa -ei vaan vieläkään oikeen tajua sitä, miks autot ajaa ihan väärällä puolella katua! Tää on ihan eri maailma. And I love it!

         P.S. Tää on Conver(-sien?) (-sejen?) (what?) luvattu maa. Näillä voi tepastella kesät
talvet; ja jos sattuu joskus satamaan (mitä nyt Englannissa ehkä kerran vuodessa tai jotai vai..????) niin kyllä nää nyt parit pisarat kestää! Niin parasta, että ne Uggin kälähtäneet ja hieman repsahtaneet rumilustöppöset jäi ihan sinne koti-Suomen kenkäkaappiin!

Tahmeaa

   Tää blogin pitäminen on ollut hiukan tahmeaa näin aluksi.
Tekstin kirjoittaminen takkuilee, kuvia ei ole tai sitten ne on niin alkukantaisia (kun ei osaa ei osaa,) ettei niitä tänne edes viitsi latailla.
Noh, kaipa tää bloggailu tästä käyntiin lähtee kun vaan jaksaa uskoa siihen että tästä blogista tulee jotain.

   Anyways, haluan nyt sanoa, että tää on teille, rakkaat kaverit siellä Suomen maassa! Haluan, että tästä blogista tulee jonkinlainen matkapäiväkirja, jonne voin kirjoitella kuulumisiani ja kertoa miten tällä saarella aikaani kulutan. Tää blogi sisältää siis vähän kaikkea ja mitä vaan, ja joskus ehkä ei oikein mitään. Postaustahti on erittäin epäsäännöllinen, ja kuvat erittäin keskivertoja (kamerani on Canon ixus 220 HS, taviskamera). Tärkeintä mun mielestä kuitenkin on, että voin tänne purkaa kuulumisiani, tuntemuksiani ja ajatuksiani, päivän tapahtumia ja kaikkea muuta siltä väliltä.

Tää on teille, ystävät rakkaat!

Kotikulmia

                                                    

                           Amatöörivalokuvaaja ja "lelukameratehoste", tässä tulos. vaaaaau.