Brick by boring brick

Hehhe.

Anyways, tässä ois jotain kuvia nyt siitä edellisviikon viikonlopusta.

Lauantaipäivän suunnitelma;

 kaksi uutta aupairia (Krista, Pinja) porukkaan mukaan ja kierrellään eka ainakin Brick Lanea (Elisa halus metsästää uutta katutaidetta..ja sitähän löyty!) ja siitä sitten fiiliksen mukaan ehkä bussista toiseen ja jonnekkin muualle. Päädyttiinki sitte Govent Gardeniin vähän kävelemään ja siitä sitte syömään pastaa johonki italialaiseen.

Siinä sitten Happy Hourin aikaan päädyttiin johonki pubiin istuskelemaan -siitä sitte myöhemmin lopulta erääseen baariin, nimeltä the Roxy. 

Oli kyllä huba ilta, ja kiva löytää tuolta keskustan lähistöltäki jotain muita klubeja ku...noh, ne fiiniperseklubit, joihin en kyllä jalallanikaan astu enää, kiitos vaan. Roxy oli just sellasta rentoa tunnelmaa täynnä; tuli taas tanssittua ihan liikaa ja äänikin lähti siinä sitten ku tuli niin semmosia biisejä, mitä tietysti piti lauleskella mukana...

Siinä lyhyesti se tarina, nyt muutamia kuvia vielä.

(Elisa)

(Elisa)

 Lauantai vaihtui siinä sitten sunnuntain puolelle...päänsäryistä ja muista oloista huolimatta meidän oli pakko raahautua tohon meidän Harrown keskustaan ensin mäkkäriin parantelemaan olotiloja, sitten Primarkiin esittelemään Kristalle...noh, se pulju ja kaikki ne "ää, 3puntaa! Are you kidding me?!" -tyyppiset onnentuntemukset, joita kyseinen ketju voi ihmiselle antaa.

Olot paranivat, masut täyttyivät ja kukkarot kevenivät....
ja kun astuttiin taas ulkoilmaan sieltä Primarkin aikaansaamasta onnenkuplasta huomattiin, miten aurinkoinen aamupäivä oli muuttunut rankkasateiseksi ja hyytävän tuuliseksi iltapäiväksi...

Siinä.

Palaillaan taas muilla jutuilla myöhemmin, ihmiset, jotka siellä perkele juhlitte vappua!

Juhlikaa nyt munki puolesta; poksautelkaa skumppapullon korkkeja toistenne silmiin ja grillatkaa pihvejä ylikypsiksi ja juokaa nyt hyvää ja pirun kallista juomaa ja pukeutukaa yltäpäältä serpentiiniin ja riehukaa ja telokaa itsenne.

Me juhlitaan vappua lauantaina.

NIIH.

jOO.

Täällä meillä juhlitaan kyllä tottakai (siis me suomalaiset, sillä nää britithän ei nyt mitään mistään vuoden hauskimmasta juhlasta tiiä...), joten kyllä se vappu tännekkin saarelle saapuu (vaikkakin jotenki haikeaa onki, kun on ensimmäinen sellanen vappu, jollon en pääse juhlimaan synttäreitäni kotona tai painamaan sitä hemmetin rumaa ylioppilaslakkia ekaa kertaa sitten niiden juhlien päähäni ja uittamaan sitä skumppaan....)

Mutta, anyway. 

Täytän pyöreät kaksi ja nolla Britanniassa...melkosen ainutlaatusta seki!

CHEERS.

Awkward

Perjantai-ilta.

Ihmisellä on kaks leffavaihtoehtoa (rennon leffaillan siis päätin tänään viettää):

The Notebook (Elisan suosittelema hömppä) ja Hunger Games.

Joskus on vaan hyvä valita leffa sen takia, että pääroolissa on mies, jota ihan mielellään katselee.

Elisa nyt suosittelis mitä tahansa leffaa, missä on Ryan Gosling....

Jotenki siinä sitten kävi niin, että The Notebook voitti ja hömppä siis voitti  - jälleen kerran....mitä mulle on tapahtumassa?!

Leffan vikat 15min oli kyllä sitte jo vähän liikaa...

sehän oli ihan mahotonta...

kyynelkanavat aukes ja nenä valui hulluna.

Niiskuttelin täällä pimeässä huoneessani sitte hihaani.

Ei siitä sitten sen enempää. 

Oli kyllä ihan hyvä leffa.

Ehkä mä en vaan nyt vähään aikaan kato noita hömppäleffoja...

 Joo. Ei.

Anyways.

Saisko nyt vähän avautua tänne bloginkin puolelle, saisko?

KUN.

Tämän viikon sana on ehdottomasti ollut: 

awkward.

Jooh, miten ihminen vaan aina osaa...

Tän viikon awkward -saldo;

 Kompastuminen juoksumatolla x2 (siis nenälleen lentäminen, pikemminkin) kun sä painat sitä "stoppia" ja stoppaat jalkasikin sitte saman tien kun se matto vielä rullaa ja rullaa siinä niin...VÄÄRIN.

   Yksi ovi -kaksi ihmistä. Aina se vaan ei toimi, että kun ollaan siinä menossa samasta ovesta (toinen sisään ja toinen ulos), samaan aikaan, niin toinen teistä antaa tietä ja odottaa ja hymyilee sitten sulle kun toinen menee ja tilanne on ohi parissa sekunnissa...joo ei toimi.
   Kuvitteleppa päässäsi seuraavanlainen tilanne; yksi ovi, kaksi ihmistä ja molemmat antavat tietä. Tapahtuu niin, että ensin toinen menee hieman...sitten se perääntyykin, jolloin toinen menee taas hieman (ja tätä toistetaan mukavat 3-4 kertaa) - mutta sitten teidän aivot ajattelee täsmälleen samalla sekunnin murto-vitun-osalla, että se toinen ei meinaakkaan mennä ollenkaan, ja te molemmat päätätte mennä (ahtaudutte väkisin) siitä samasta pienestä raosta sitten niin...lisätään tähän tilanteeseen nyt vielä se, että toinen teistä sitte (arvaa kuka, hehhee) naurahtaa tilanteen hupaisuudelle sen ahtautumisurakan jälkeen....mutta sen toisen naama näyttää siltä, kuin sieltä suusta ois tulossa jotain ihan muuta kuin naurua...
   
   Kielimuuri; vastaat kysymyksiin, joita sinulta ei edes kysytty (et vastaa kysymyksiin, joita sinulta kysyttiin). Tartteeko tarkentaa?
   No, sanon sen verran, että välillä sitä vaan huomaa, miten suomalaisuudesta ja niistä kaikista pinttyneistä suomalaisista tavoista (jos esimerkkiä pitää jotaki heittää, niin olkoon esimerkkinä se, että kaikille ei tarvitse hymyillä, eikä vieraille varsinkaan tarvitse puhua kuin hätätilanteissa...tai tilanteissa, jossa alkoholi on läsnä) voi olla haittaa täällä kommunikoimisessa - et muista sanoa "kiitos" tarpeeksi (siis koko ajan) usein, tai et aina kysyä "Mitä kuuluu?" kun näet tutun naaman, jota et edes osaa nimetä.
   Tapahtuipa tänään sitten niin, että tajusin vahingossa olleeni jopa hieman törkeä erästä erittäin mukavaa ihmistä kohtaan..mutta mä en vaan tajunnut mitään - paitsi jälkikäteen....Välillä sitä vaan unohtaa, että suomalaiset miehet on vaan niin erilaisia kuin nämä täällä. Hitto sentään, nehän on täysin erilaisia. Jooh. Ei siitäkään sen enempää.
Eteen päin.............

Mutta.

Oikeesti.

Miten ihminen aina onnistuu?

Jotenki aina ajaudun (tai ajan itseni) tilanteisiin, joissa ei vain voi välttyä punastelulta tai

siltä tunteelta, että haluis juosta kauas pois paikalta - ja mahdollisimman äkkiä.

Halusin teille, ihmiset hyvät, nyt jakaa tällaista infoa, joka on häirinnyt mun perjantaita

ihan liikaa jo. Mutta, nyt aion unohtaa asian jo.

Shit happens, eikö?

Jooh.

Huomenna tarkoitus olis lähteä vähän kiertelemään (tätä jatkuvaa sadekeliä pakoon) sitä Stratfordin jätti-ostaria Kristan kanssa (nytpä muistinkin, etten oo tänne kirjotellut mitään enempää tosta viime viikonlopusta..hupsis..niin siis viime viiikonloppuna Krista oli ekaa kertaa porukoissa mukana! Joo ja infoo ja kuvia tosta viikonlopusta saapunee myöhemmin blogiin..en lupaa mitään).

Saa nähdä sitten, pysyykö lupaus "mennään vain parille pubiin..ja vikoilla tubeilla kotiin..(klo24)".

Ei tiiä, we'll see.

 

Kiitos ja näkemiin.

Hyvät viikonloput ja viikon alutki ja kaikki!

Ensi viikolla on VAPPU, ellette tienny !

(weheartit)

Musta tulee vanha.

Jihuu

CHEERS. 

Mitä jos kaikki meniski ihan niinku elokuvis

Tiedätte varmaan,
   miltä tuntuu katsoa äklöromanttista elokuvaa yksin.
(Tai sitten oon ainut ihminen tällä planeetalla, joka kattoo kyseisen genren leffoja yksin....eh).

   On se kyllä hienoo, miten mitättömäksi (ja yksinäiseksi..joo, ja sellasta muuta kliseistä kakkaa)ihminen voi itsensä tuntea viimeistään sen elokuvan viimeisillä minuuteilla
   - kun se mies saa sitte viimeinkin (vitun pitkien sadan ja kahdenkymmenenkahden minuutin jälkeen) unelmiensa naisen, ja sitte siinä leffan taustalla soi se piano- ja huilumusiikki, joka jää sun päähän sitte vinkumaan loppupäiväksi..

   Pienen hetken sun päässä pyörii sen verran painavan sarjan ajatuksia, että mietit hetken, uskotko todella kaikkeen siihen paskaan
   - vai voitko vain vedota hetkelliseen mielenhäiriöön ajatellessasi, että "kyllä, tuolla jossain on myös se minun sielunkumppanini, ja kyllä se sieltä kävelee kadulla vastaan jonain päivänä kun minä sitä vähiten odotan...!" 
   Jooh.

   Tosiaan, kattelin tässä vaparipäivän kunniaksi (ja hikoiltuani hitosti aamulla taas kuntosalilla ryhmäliikunnoissa) The Holiday -leffan, jonka oon nyt kyllä nähnyt jo ainaki neljä kertaa.
   Kyseinen pätkä on kyllä ehkä ainut sellanen romanttinen leffa, josta voisin sanoa pitäväni ihan oikeasti (vaikka se onki tosi kliseinen ja sellanen).
   Join siinä sitte teetä ja rentoilin leffan parissa - silmäkulmia alkoi hikoiluttaa jossain vaiheessa...oli niin kuuma tee, joo, siitä se johtui...että mun kädet paloi...täällä sisällä ku on välillä niin saatanan kylmä ku lämmöt on välillä pois päältä niin piti puristaa kuumaa teekuppia kohmeisilla käsillä..niin, ja täällä on joku hiton sadekausi meneillään, että kyllä on kivaa. On täällä sentään valoisaa ja keväistä.

   Anyways,

   Elisa: mä päätin, et jos ollaan molemmat vielä sinkkuja sen jälkeen ku ollaan käyty koulumme, niin muutetaan lontooseen kimppakämppään. 

--- mitä vittua me sit suomessa enää homehdutaan.

Tullaan sit tänne takas ja etitään täältä ittellemme miehet ja syödään intialaista take awayta ja pidetään illanistujaisia ---.

   Aiheesta tuli vahingossa tän tiistaipäivän teema.
Kyllä. How sad is that?
   Niin, ja vastaus Elisan nerokkaaseen suunnitelmaan oli (tietysti) kyllä.
Fuck yeah! How great would that be?!

   Jooh, eipä tässä muuta tästä päivästä - tai päivän teemasta.
Take care, ja mä koitan ryhdistäytyä tän blogipäivittelyn kaa nyt pikkuhiljaa (meinaan, ku jotenki nyt tökkii tää kirjoittelu ja väkisin yritän jotain keksiä..) ja sellasta.

Tässä hyvä biisi.
The Killers putkahti mieleen ykskaks, ku viikonloppuna tuli krebailtua näitten tahtiin..niin, ja tossa The Holiday'ssa Amanda bailaa viinipäissään täysillä tätä yksin...

CHEERS.

Today is gonna be the day

Haaste: millainen on sun bucket list?
Luin Elisan listan, ja inspiroiduin sitte itekki ajattelemaan asioita sillee vähän laajemmin ja monelta kantilta ja kaikkee sellasta hienoo.

Mun bucket listiin nyt päätyi yhtä sun toista juttua -toiset ihan hömppiä, toiset onki sitten sellasia, jotka oikeesti haluisin joskus vielä toteuttaa tai kovasti ainaki pyrkiä toteuttamaan.

Joku voi aatella, että kaikenlaisten "things I must do before I die" -listojen teko on ihan hömppää.

Mä taas aattelen, että välillä on kiva herätä oikeesti huomaamaan, että tää kaikki on tässä ja nyt -joskus on hyvä miettiä, mitä kaikkea sitä haluaa tehdä elämänsä aikana.

Ja vähän haaveilla.

Ja vähän aikaa kuvitella, että joskus ois myös kanttia toteuttaa ne kaikki asiat, jotka siihen listalle eksyy..

En tiedä, saa nähdä.

Yksi tai kaksi -sekin ois jo tosi hienoa.
Eiku ei, se ei ois hienoo vaan
sehän ois ihan mälsää.

 

Selaillessani tän sivuston kuvia, kaikki ne mielialat ja olotilat ja kaikki sellaset mitä tässä nyt on tän viikon aikana koettu (sen suomiloman jälkeen), hävis.

Puff -sinne menivät, ja hyvä niin.

Mun päässä olis nyt vaikka minkälaisia ajatuksia, sellaisia äklöpositiivisia ja sellasia.

Edelliseen postaukseen siis viittaan kun tässä jo pohdin, pitäiskö mun selitellä tarkemmin tässä nyt vielä vähän sitä, miksi mä olin niin alakulon partaalla tossa pari päivää, ja miksi toi edellinen postaus saattoi vaikuttaa siltä, että koti-ikävä on jotain ihan järkyttävää ja masentavaa...
mutta:
en mä rupee nyt.

Sanon vaan sen, että jotenki kaikkia juttuja mutkisti eniten se tieto, että olisin voinut ehkä saada ihan täydellisen asunnon Tampereen keskustasta (josta mun isoveli on luopumassa tässä 1kk sisällä...) ja muuttaa. Kaikki, mitä mä olen halunnut, olis voinut olla pian mun.

Joo.

Mutta.

Mä oon täällä nyt, ja sitten kun en enää ole, niin sitten voin murehtia kaikkia noita muuttojuttuja ja kaikkea sellaista.

Enää mä en jaksa murehtia asioita, joita mun on turha täältä käsin

 murehtia.

 Toivottavasti asia aukes nyt jotenki vähäsen - jos joku siis ihmetteli, että oonko mä nyt pakkaamassa laukkuni ja lähtemässä takaisin kotiin.

Sitä en kyllä tee.

Juu ei, en.

 

Tänään on sunnuntai, ja eilen oli kiva lauantai.

Tapasin uusia ihmisiäkin (kaksi suomalaista aupairia), ja mukavia sellaisia olivatkin.

Illalla eksyttiin sitten myös baariin vallottamaan vähän tanssilattiaa ja riehumaan.

Oli hauska viikonloppu.

CHEERS.

When things are moving so fast you don't have to take them in

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Suomiloma tässä silleen kuvina hienosti näin. Mä räpsin millon puhelimella ja millä millonkin otoksia ties mistä asioista, koska musta tuntui, että halusin ikuistaa sen ekan ruisleipä -aamiaisen ikuisiksi ajoiksi -suuri osa nappaamistani kuvista hävisi sitte kuitenki entisen puhelimen mukana ties minne...en tiedä minne se puhelinkin meni. Sanoivat, että huoltoon. Saa nähdä. Joo. Ei ne mitään mestariotoksia ollukkaan kyllä. Mutta silti.

Ikuistin sellaisia tärkeitä paikkoja meidän raumacityn lähiympäristöiltä, kuten makiksen ihanan raunioiksi muuntautuneen maauimalan, joka herättää kultaisia teiniaikojen muistoja...ai että. Käytiin siellä raunioilla Liinan kaa vähän niinku muistelemassa niitä menneitä aikoja. Niitä kaukaisia muistoja, jotka on mielessä ku eilisen tapahtumat.

Anyways, näiden kuvien perusteella -jotka tähän nyt sain sitten lätkäistyä- meikän loma näyttää olleen sellanen suht rento...sellanen se kyllä olikin, ja hyvä niin!
Möhöilyä SATC -maratonin kera, leffassa käyntiä, sinkkisiltailua ja kanasalaatin tekoa (ja Miinan englannista raahaaman kuuluisan peachin maistelua tiistai-iltana!) Liinan kanssa..niin ja yleensäkin syömistä, sillä oman äitin ruuat on vaan parhaita (!) sisälsi mun suomilomani kyllä yllinkyllin -mutta mahtui siihen myös kaikenlaisia typeriä virastokäyntejä ja velvollisuuksiakin.
Tuli myös käytyä kävelylenkeillä koiran kanssa, ja ajettua autoakin pitkästä aikaa.
Hengailin myös meidän mummin kanssa.
Katottiin äidin kanssa Voice of Finlandia, vaikka enhän mä tiennyt ketä ne kaikki oli.
Käytiin myös lauantaisaunassa.
Syötiin pääsiäisateriat niin isolla porukalla, että keittiön pöydästä loppui tila.
Niin ja loman lopulla oli tanssitiimin saunailta, ihan mahtia pitkästä aikaa. 
Oli kiva nähdä kaikkia taas.
CHEERS, mulla oli kiva loma (vaikka se ois voinu jatkua vähän pidempäänki!)

Nähdään taas, Suomi (jo 31.toukokuuta itseasiassa...hehe).