Mulla olisi sanottavaa, mutta ei sanoja.
Pää on tyhjä
-mutta niin täynnä, että särkee.
Tiistai.
Lapsilla on loma. Mulla ei siis juurikaan ollut tänään vapaa-aikaa (seitsemältä illalla mä okei joo vapauduin (ja joo nousin 8.30), mutta anywayss, ei ois tullut kyllä mieleenkään rynnätä esim. sinne kuntosalille tai ylipäänsä mihinkään tonne kurjaan ulkoilmaan sillon..joo kiitos ei - buranan voimin oon nyt sitte pysynyt tolpillani tän illan ja tuijottanut tietokoneelta Skinssiä).
Oli sadepäivä.
Ei sitte menty puistoonkaan.
Lapset kerkes riehua pihalla 25min kun se taivas päätti revetä.
Kiitti tuhannesti, kusipää.
Sitten ne lapset riehu sisällä leikkien dinoilla (varmaankin sitä alkuräjähdystä sitte koittivat jäljitellä, or somethin).
- kunnes mä laitoin niille hiton Alvin ja Chipmunks -leffan pyörimään.....siis jotta pystyin ite rauhassa silittämään tusinan kauluspaitoja tuolla meidän keittiössä....(nauratti ku mietin siinä, että mullahan on tässä oma sweatshoppi pystyssä kun meidän toi keittiö ei niin iso ole -ja sitä höyryä vaan leijaili siinä huoneessa enemmän kuin sitä ilmaa hengitettävänä..)
Jooh.
Tiedättekö, tänään oli siis sellainen päivä, jolloin aika pysähtyi.
Niin se pirulainen vaan teki.
Heräsin aamulla virkeänä ja kohtuullisen hyväntuulisena.
Aurinko tulvi huoneeseen verhojen välistä.
Lapsetkin oli hyvällä tuulella, ja tekivät sitte palapelejä -ja mä söin sillä aikaa kaikessa rauhassa aamupalaa.
Päivän aikana ne vaan sitte turhautu ku alko sataa eikä päästy sitten sinne puistoon, johon ne ois niin halunnu mennä riehumaan. Nuorin kuitenkin pelkää niin kuollakseen ukkosta, että sen saa sadekelillä raahata ulos ovesta....ei se muuten ota askeltakaan...
Keksin siinä sitte, että inspiroin niitä vähän taas piirtelemään ja tekemään jotain sellasta, mihin pitää hetkeksi keskittyä. Palapelit ja piirtäminen - ja tyttö pelasi sitte tietokoneella Movie Star -vitun- Planetia - vei huomion typerästä säästä ja mönkään menneestä puistoreissusta. Siinä sitte juteltiin kaikkea hassua -ja pojat nauro mulle mun kustannuksella....You heard me, 6- ja 4-vuotiaskin...
- emmä vaa tajuu mikä siinä on, että porukan pelle olen aina minä.............
Kuitenki, huomasin taas, miten nää lapset on taas ruvenneet käyttämään yhä vain enemmän suomea puhuessaan mun kanssa...(heh, en haluis ottaa asiasta kunniaa itelleni, mutta uskon kyllä hemmetin vahvasti, että oon mä jotain varmaan nyt oikein näiden 3kk aikana tehnyt.....!).
Päivässä ei sinänsä siis ollut joo mitään vikaa -se vaan oli uuvuttavan pitkä.
Mitään suurempia riitoja tai kommelluksia ei tapahtunut tänään tän katon alla mun vahtivuoron aikana, ja mun ruuaksi valmistamat uuniperunatki hävis lautasilta alta aikayksikön.
Ja tiedän, huominen enää.
Jotenkin vaan mulla on energiavarastot suht nollassa.
Mutta.
Torstaina alkaa kotimatka
-pitkä ja myöskin hyvin uuvuttava ja varmasti täynnä turbulenssia.
Odotan jo innolla sitä vuoristorataa, johon hyppään samalla kun astun lentokoneeseen.
Mä oon menossa kotiin.
Ja mulla on lomaa.
Ja vaikka miten tykkäänkin näistä muksuista, niin..
mä tarviin nyt lomaa.
Ehkä tarviin nyt lomaa myös Lontoosta.
CHEERS
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti