Sama näytelmä jatkuu, esirippu aukeaa..

-Pellet vaihtuu, sirkus jää.

  Menee se aika vaan niin nopsaan. Eilen olin vielä ujo kasiluokkalainen kympin (no ysin oikeestaan muttani) oppilas, tänään asustelen Englannissa vailla sen kummempia murheita tai paineita tulevasta...mä vaan pohdin mitä tempaisua heittäisin tähän elämääni kehiin seuraavaksi...

-jäisinkö tänne pidemmäksi aikaa? 

-muuttaisinko samantien pois kotipaikkakunnaltani ja kotoa kun palaan...? minne mä haluun asettua asumaan, missä haluan muodostaa sen ekan oman kodin?

-pääsenkö johonkin kouluun vai haluisinko sinnekkään vielä...?

-minne mä haluun?

-minne mä en missään nimessä halua?

-onko mun pakko tietää vastauksia kaikkii helkutin kysymyksiin?!

   Kysymyksiä vailla vastauksia....missä ne vastaukset oikeen luuraa, hä? Tässä rupeis aika vähän jo loppumaan (se koulujen hakukin starttaa), joten jospa nää aivot nyt alkais ees hieman raksuttaa ja kekkais nyt jotain suunnitelmaa A ja B (no tavallaan mulla on B jo..mutta hataralla pohjalla!)

tulevan varalle....tai ees tän lähitulevaisuuden varalle (=D) ni ois tosi jees, kiiiitos aivot jos vaivaudutte. Jaksakaa ees vähäsen yrittää, jooko?

   Noh, eipä ois ainakaan se 15v tyttö voinut ehkä uskoa, missä on viiden vuoden kuluttua jos sille ois sillon kaikesta kertonut....niin, mähän oon kohta jo sitte KAKSKYMMENTÄ! vautsi. 

Krrrriisi

 -aika valuu käsistä. 

   Elastista ku eksyin youtubessa siis kuulemaan, lähti nää aivot raksuttamaan jotain vanhoja muistoja ja sitä ajankulua. Viis vuotta, hups vaan. Viis vuotta tästä hetkestä eteen päin... -ja voin olla ties missä. 

 -Pellet vaihtuu, sirkus jää-

.......aivannnjoo, nyt mä tiedän missä oon nähnyt ton tekstin, meijjän ABIREKKA! Miten sattumoisin eksyinki kuulemaan piisin, josta nous esiin kaikki Abikevään muistot -nih, vuosi niistäki jo vierähtäny, mihinkäs se meni?

   Mutta tosiaan, on se kumma kun joskus joku juttu (mulla usein juuri musiikki) tuo mieleen niiiiiiin tuoreita muistoja, että tuntuu kuin ne olisi eilisen tapahtumia. Hetken aikaa voi elää ne tapahtumat mielessään uusiksi, sitten ne taas katoaa -joksikin aikaa. Vähän kuin unessa. Sitten heräät.

   

   Silloin vuonna jotain 2008 vasta 16-vuotiaalla Miinalla oli edessään vielä ainakin kolme ennalta ennustettavaa vuotta -lukiossa. Jatkosta hänen ei tarvinnut vielä tietää -silloin tällöin jossain sukulaismammojen kaffepöydässä Miina joutui vastaamaan kysymyksiin, kuten "Mikä sinusta tulee isona? Mitä sitten lukion jälkeen". Siihen hänen ei tarvinnut osata sanoa täydellistä vastausta, joten Miina näppäränä tyttönä heitti vastaukseksi siis vain veikkauksia, arvauksia, toivekuvia -tai totesi, ettei sitä vielä voi tietää, missä sitä on esim 5 vuoden kuluttua. Hyvin arvattu, Miina. 

Sulla ei tosiaan ollut siitä hajuakaan. 

Täällä mä oon.

   

   Niin ja just so you know, jos multa nyt kaffepöydissä tiedustellaan, mihin oon kulkemassa tässä elämäni polulla, totean kyllä, että mulla ei oo karttaa, en mää yhtään kuule tiiä! Tiiätkö sä?

   Hehe, viisi viikonloppua ja silloin tiedän missä päin maailmankarttoja mää sijaitsen: KOTONA. Ajatuskin siitä, että pääsee kotiin...... näkee kaikki mun elämäni ihmiset ja saa halata niitä ja viedä niille kivoja tuliaisia, saa raahata tyhmät talvikamppeet pois täältä lojumasta, halata rakasta koiraa, nukkua omassa sängyssä, juoda kahvia ruisleivän (voijuustotomaatti) kera ja katsoa suomeksi tekstitettyjä pöhköjä telkkarisarjoja meidän olkkarin nojatuolissa, kävellä ulkona ne tutut kävelylenkit koiran kanssa, ajaa autolla (!!!), käydä katsomassa tanssitreenejä (!!!) ja viettää tanssityttöjen kanssa SAUNAILTAA (!!!), kuulla ympärillään puhuttavan vain suomea (ja myös puhua vain suomea!), kuulla taas meidän pikkukaupungin hupsua murretta (joka on puheestani, ja myös ymmärryksestäni, melkeinpä täysin kadonnut).........ja niin paljon muuta, mitä ei siellä kotona ollessa osannut tarpeeksi arvostaa.

  

   Näihin ajatuksiin ja tunnelmiin tää tyttö päättää tän tekstin, sulkee tän koneen ja pistää pään tyynyyn.

Öitä, ihmiset, joilla kello on jo melkein kaksi yöllä. Jatkakaa niitä hyviä unianne. Byee. 

Kun kaikki näyttää menevän pieleen, etkä muuta voi kuin nauraa

Tää viikonloppu onkin sitten ollut taas täynnä kaikkea hassua: olen päättänyt vietellä löhösunnuntaita tänään ihan siinä sen oikealla paikalla  -juoda pepsi maxia ja katsoa ehkä sen Putouksen finaalijakson (vaikka kiitos facebookin, tiedän jo että Leenahan sen kisan voiton vei! jeejee). Suursiivosin huoneenikin äsken, heitin lakanat tonne ulkoilmaan tuulettumaan ja ajattelin pestä myös pari koneellista pyykkiä. Sellanen semi-tehokas löhökotipäivä siis. Sellanen tarvitaan nyt tähän väliin, ennen kuin arki kaatuu taas päälle. No ei kai.

   Musta tuntuu nyt kyllä siltä, että mulla olisi niiiiiiiiiiiiiiin paljon asiaa kerrottavana, ettei edes tiedä mistä alottaisi ja miten sen kaiken oikeen kertoisi! Eilen oli siis melkoisen tapahtumarikas lauantai-ilta, jota kyllä kuvaa tuo edellisen tekstin otsikko ja tuo Guettan piisi enemmän kuin hyvin  -tuntui, että huono-onni potki mua eilen persuksille ihan urakalla, mutta minäpä potkin kaksinverroin takaisin!! Joku korkeampi voima ei selvästi tykännyt, että lähdin Lontoon keskustaan clubbaamaan sekä perjantaina, että lauantaina....c`moon hey!
   Varoitus: seuraava tekstinpätkä (noh, luulenpa että asiaa saattaa kyllä tulla enemmän kuin vain jonkun pätkän verran.....heh, varaudu) saattaa sisältää (lue: sisältää) kansainvälisiä, että suomenkielisiä voimasanoja, epäkohteliasta käyttäytymistä, ällöttäviä mielikuvia...jne.

  Aloitetaanpa tarina nyt aivan alusta, lauantai-aamusta, jolloin pomppasin jo klo9 sängystä ylös, vaikka nukkumaan olin päässyt kolmen maissa. Tekstasin sitten aupairkaverille, jonka kanssa olin ollut edellisenä iltana clubbaamassa, ja joka oli kutsunut mut Lontoon keskustan kierrokselle, jolle se oli menossa yhden kaverinsa kanssa (jonka kaveri minäkin olen). Päätin skipata museon (=D), jonne kaverit oli kuulemma menossa ihan ekaksi; en vaan jaksanut kiireellä rynnätä suihkuun ja laittautua ja juosta tubelle (sillä molemmat kaverit asuu lähempänä Lontoon keskustaa kuin mä, jolla jo kotoa keskustaan menee ainakin se 35min tubella). En jaksanut olla tehokas, museoon meno ei innostanut  -tällä kertaa.

Räpsin salaa turistikuvia metrossa.

   Aurinko paistoi: puin ylleni farkut, converset, nahkatakin ja  tietysti aurinkolasit, jotka hankin Camdenista viime viikonloppuna. Sitten hyppäsin tubeen, ja 40min kuluttua vaihdettuani kerran yhdellä asemalla tubea toiseen linjaan, nousin sitten takaisin maantasalle ja menin keskustaan Trafalqar Squarelle, jossa jossakin tapaisin sitten museosta tulevat, sivistyneet kaverini:

Siinä se National Gallery.

Tästä kuvasta ei saa kyllä oikein hyvin selkoa siitä, miten paljon tuolla aukiolla tota populaatiota oli. Siellä ne istuskelivat; osa aterioimassa perus-mäkkiruokaa paperipussista, osa lueskelemassa kirjaa tai vaan kohottamassa kasvonsa kohti lämmittävää kevätaurinkoa.

Tää oli mielenkiintonen jutska: jonkun nuoren miekkosen tollanen joku taideprojekti -se väritti tohon maahan kaikkien maailman maiden liput- ja idea taisi olla se, että jos löydät kotimaasi lipun, teeppä hyvä teko ja heitäppä kolikko! Minäpä heitin! Poika totesi: "Cheers, FINLAND!" ja näytti peukkua. Minä tein samoin, sitten jatkoin matkaani.

Kaverini Sari soitteli, sanoi että olivat Marin kanssa kävelemässä Piccadillylle päin -olivat kuulemma viihtyneet vanhanaikaisten jeesuskuvien taidenäyttelyssä hurjat puoli tuntia (:D). Noh, onhan täällä Lontoossa myös niitä oikeesti mielenkiintosia museoita ja kaikkia kuvagallerioita -itse tykkäsin yhdestä valokuvanäyttelystä (enhän minäkään mikään ihan sivistynyt moukka halua olla, tykkäänhän mä kulttuurista myös!) hehe.
   Kävelin sinne Piccadillylle, tapasin kaverit: päätettiin mennä kahville, ja kahvilan kautta sitten etsiä Marille korkkarit ja kierrellä vähän kaupoissa. Loppujen lopuksi kierreltiin sellaiset mukavat 4h siinä ihmismeressä....En oikeesti suosittele lauantaita sellaseksi shoppailupäiväksi Lontoon keskustassa, sillä se on erittäin stressaavaa kun yrität siellä kaupassa päästä edes eteen päin liikkumaan -ja kadulla saat uida tiesi eteen päin, ja tuntuu kuin koko ajan olisi astumassa jonkun varpaille....
  Mutta toisaalta tykkään kyllä siitä, että täällä on niin paljon sitä populaa, että hukut siihen massaan. Toki tää alkaa joskus myös ahdistaa, esim kun yrität mahduttaa itsesi noihin keskustan Central linen tubeihin, jotka pursuaa ihmisiä välillä niin, että aina kun ne ovet avataan joka asemalla vois sanoa, että joku putoaa kyydistä...tai ne ovet ei mee enää kiinni...hullua=D
   No mutta, ei sen enempää lauantaipäivästä -oli onnistunut reissu, sillä Mari löysi kengät! Oltiin päivän aikana suunniteltu sitten iltaakin -clubbaamaan! Tällä kertaa kuitenkin ensin johonkin Oxford Streetin lähettyvillä olevaan pubiin, sitten vasta sinne clubille...
   Mun puolesta oltais kyllä voitu jäädä pubiin pidemmäksikin aikaa, sillä siellä kalja ja siideri maksoi sellaset 3-4 puntaa ja terassille pääsi istuskelemaan -HELMIKUUSSA! 
Repikää siitä, kaverit!

   Anyways, clubia kohti lähettiin kävelemään siinä varttia vaille 11 -korkkarit vielä laukussa ja ballerinat jalassa, of course, sillä mä en ole niin hullu, että näillä kengillä lähtisin talsimaan ees parin korttelin verran näitä epätasaisia Lontoon katuja.....

Painovoimaa uhmaavat kiilat. Nimitän näitä ufokengiksi.
Söpöt ufonväriset varpaankynnetkin, btw.

Oikeesti aika mukavat jalassa! Varpaat vaan saattaa puutua,
jos näillä joutuu monta tuntia seisomaan välillä jalkoja
lepuuttamatta. Ihan mainiot silti, tykkään!

 





















   Niin, ja tän perjantain ja lauantain asuja voisin vilauttaa sitten myöski (hirrrrveen hirrrveen huono kuvanlaatu! yäk) Mutta minkäs teet kun huoneen valaistus on mitä on, eikä itselaukaisimella saa otettua kuvia kun ei ole mitään sopivanlaista alustaa kameralle (:D) ja siksi siis pitää ottaa tuon peilin kautta nämä loistavat asukuvat....toi mun peilikin on aina niin likainen, vaikka sitä kuinka koittais hinkata puhtaaksi!

Perjantai: toi on se sellainen edestä lyhyempi, takaa pidempi hamonen.
 Ja toppi on pitsitoppi,
 jonka olen luovasti sitonut tolleen solmulle tohon,
 sillä se on sellanen liian löysä toppi muuten
ton löysän liehuvan hameen parina! heh.

Sähkönsininen pitsihame: uusin lemppari! New Look £26.

Tässä nyt sitte naamaaki! Hämissilmiin
 (siis meinaan sitä, että käytetään myös alaripsissä ripsaria)
 totuttelua -alaripset on mulla niin pitkät, että oon vierastanut käyttää niissä
ripsaria, koska tulee just tollanen hämisefekti.

Mihinkäs mä mahdoin jäädä tarinassa ennen kuin rupesin jotain muotiblogia pitämään näiden asukuvieni ja meikkilöpinöideni kanssa (=D)....hmm. No, käveltiin siis kohti clubia! Joo! Mulla oli ihan hyvä fiilis illasta, oltiin kerrankin täyyysin suomalaiskoosteisella porukalla liikkeessä: neljä tyttöä meitä oli.

Yks meistä oli ottanut selvää, mihin clubille mentäis ja missä olis sellanen promoottorimiekkonen sitte meitä vastassa (here we go again, ilmaiseksi sisään jonkun promoäijän listoilla, ilmasia drinkkejä...)

Nähtiin sitten tämä Nico ("Nico ceellä"........=D)

Mentiin sitten Nicon ohjaamana siihen sen jonon perään, ja..... jonotettiin......jonotettiin.....jonotettiin...........vittuuntumista, turhautumista, jotain fiiniä kermaa lappaa vaan jonon ohi sisälle.....vitun vip jono, joka liikkui....se Nicon jono ei liikkunut...laskuhumala saapui.
1,5h.

Sitten luovutettiin. 

Musta tuli jo vähän aggressiivinen; manasin siinä jo kansainvälisin kirosanoin höystettynä (en kuitenkaan silleen suureen ääneen....ihan), miten Nico ceellä on ihan varmasti homo kun se ei päästä jononsa tyttöjä clubille, vaan pelkät pojat ne sinne pääsee. Nico ceellä tuli kuitenkin sitten nöyränä poikana selittämään (ja pyytelemään anteeksi, hahaha) meille, ettei ollut hänen vikansa, ettei clubille päästetty kuin murto-osa sinne jonottavista  -tämä ilta oli kuulemma joku poikkeus....ja jonkun jehun mielestä me oltiin liian nuoria (kaksi 19v, 23v ja 24v, ja eihän toki voi kysyä papereita jos epäilee, että ollaan mukamas alaikäisiä?! selityksen makua, NiCo).....enpä halua toiste tätä Nicoa (ceellä huom!) tavata, tai mennä mihinkään noin.....okei enpä kiertele ja kaartele, vaan sanon suoraan, että ylifiinipaskaan clubiin ovelle joksikin pariksi tunniksi jonottamaan, jotta EI pääse sisään. 

Tää on just niin tätä meininkiä näissä paremmissa piireissä, u know.....

 "Vedäppä tota roiskeläppääs vielä inan ylemmäs niin pääset sisälle!"
Vihaan btw niitä naisia, joiden mielestä on ihan okei käyttää roiskeläppää ILMAN sukkahousuja (tai niillä järkyillä kamelinjalkanäkymätönsukkauhousujutuilla) ja vilauttaa (poikkeus: joillekkin luihujaloille se sopii se minihame...). 

Joo, mutta ni!

Kello oli jo jotain yli 12 -ei mitään toivoa päästä enää jollekkin toiselle clubille, siis niihin joihin nää kaverit haluaa, eli niihin vähän hienompiin (joissa on just joku hiton vip -jono, haha). Vaihtoehdot: etsitään vaan pubi, joka on vielä auki, lähdetään kaikki kotiin, tai etsitään joku sellainen vähemmän hieno clubi, jossa ei ole pukukoodia, eikä sen kummempaa naamarajaa. Sehän löyty...

Oltiin kävelmässä kohti jotain...ei edes tiedetty mitä seuraavaksi haluttiin tehdä, käveltiin vaan ja mietittiin. Siinä sitten tuli eräs tumma mies -joka oli jonkun clubin sisäänheittäjä ja jakoi flaijereita (vai miten ne kirjotetaan?!=D) siinä kadulla- selittämään, että tuolla jossain vähän matkan päässä on clubi, jossa on jotku partyt tänään. Ja kun clubi menee kiinni kahelta, niin hän tulee noutamaan meidän siitä ovelta ja johdattaa toiselle clubille, jossa pippaloinnit jatkuu aamu YSIIN asti....

"Are u girls thinking of going to a club tonight?"........hmm.

NO KYLLÄ.

Pohdittiin hetken tarjousta, josta tää mies kertoi (£10/hlö clubille sisään), ja päätettiin mennä, sillä kukaan meistä ei halunnut lähteä kiukkupäissään kesken illan vaan bussilla kotiin. Mitäs sitten jos joutuu vähän maksamaankin, pääseepähän ainaki sisälle! perrrkk...ja mulla oli karsea pissahätä. =D

Tää nuorimies sitten totes, että hän saattaa meidät sinne clubille "Just follow me!"

Niin me tehtiin, poukkoloitiin pitkin Lontoon katuja (onneksi oltiin taas vaihdettu ballerinoihin=D) tän miehen perässä, joka hiihti eteen päin niin, että meidän piti melkeinpä juoksuaskelin tulla perässä. Lopulta saavuttiin clubille. Multa ei edes kysytty papereita (täällä kysytään AINA papereita jos vähänkin näyttää tyyliin alle 25veeltä).

Sitten koettiinkin sitä aitoa clubielämää...partyyyyyyy peopleeeeeeeeeeeee.

Tässä kohtaa olisin toivonut, että mulla ois eilen ollut sellanen päänsisänen kamera messissä: oisin saanut ikuistettua illan meiningit verkkokalvojeni kautta muistiini niin, että ne olisi sieltä helposti siirrettävissä yhtenä videonpätkänä tähän. Mun tarttee vaan siis yrittää kuvailla sanoin kaikki se, jota mun silmäni näkivätkään.....ja suht lyhyesti, sillä osa tän tekstin lukijoista on jo nyt luovuttanut kesken 

-tai nukahtanut näppäimistölle. Sori. Tätä asiaa vaan on ja on, klikkaa äxää jos et jaksa enäää.

Tietkö sellasen ympyränmallisen vähän jotain hiton ruotsinlaivaa muistuttavan salin, jossa on äklöä punasta sitä...kangasjuttua penkeissä ja tolpissa ja hitto varmaan seinässäki?.......... kaikki on sellasta niin rumaa, bordellimaista. Niin, ja kiiltävät rappuset vie sitte sinne ympyränmalliseen yläkertaan, jossa on sitte se sellanen partsi josta ne äklöimmät tapaukset saa stalkata sitten niitä nuoria naisia siellä alhaalla pyöreällä tanssilattialla tanssimassa.....paremmin ei voi sanoin selittää, kuin että tää paikka oli kyllä puhdasta räkää. 
Tanssilattialta, partsilta ja nurkista ja nurkkien takaakin, löytyi jos jonkinlaista silmäparia kyyläämästä kun neljä hiiiieman ylipukeutunutta (siis siihen clubiin, mehän oltiin menossa fiinifiineilee ni..) nuorta naista astelee jonossa rappuset ylös yrittäen katseellaan etsiä jotain sopivaa nurkkaa johon mennä...
Siellä me sitten oltiin, vähän tanssittiin ja ihmeteltiin missä me oikeen oltiin -ja mä mietin, että ompahan eka kerta kun astun jalallani tällaseen paikkaan täysin selviytyneenä, vailla minkäänlaista partyfiilistä.
 Ja kun mä tunsin -ja näin- miten ne lukuisat silmäparit kiiluivat niiden vilkkuvalojen seassa meihin intensiivisesti tuijottaen....mä tunsin itseni tosi ahdistuneeksi. Mihin tahansa mä vilkaisinkaan, oli siellä joku veikko jo iskemässä silmää samalla kun kurtisti yhteenkasvaneita kulmakarvojaan -eräs intialaistaustainen mies jäi ikuisiksi ajoiksi mun verkkokarvoille muistiin (valitettavasti), kun se nojasi johonkin pöytään pimeässä nurkassa, heilutti kerran lantiotaan oikealta vasemmalle kuin merkkinä viriiliyydestään (yäkkä) ja nuolaisi huuliaan samalla kurtistaessaan kulmiaan......Ne kolme sekuntia tunsin itseni niin ahdistuneeksi, että meinasin jo juosta lähimmälle hätäuloskäynnille.
Joka puolella tanssi äklötyksiä; siellä ne heiluttivat lanteitaan 360 astetta Shakiran vanhojen hittien tai menneiden vuosikymmenten euroviisujen tahdissa (haha, muistoja kaivautui esiin mielen syvimmistä lokeroista for sure! =D)
Se paikka vaan oli jotenkin jotain niiiiiin erilaista kuin mihin olin sinä iltana ajatellut (ja varautunut hitto perkele!!) päätyväni -ei räkälöissä sinänsä mitään vikaa ole joo, riippuu lähinnä juuri siitä muusta kansasta joka sinne sinä iltana tulee, että millaista siellä on. Ainakin nyt siellä oli sata ihmistä liikaa (ja 200 ylimääräistä silmännikkaajaa), sillä kun me käveltiin (huom! ahtauduttiin) sitten sen alakerran tanssilattian kautta vessaan, mua kerkes mottaamaan jo kahden jätkän kyynerpää, ja kolmen muijan hiustenpidennykset piiskautui mun kasvoille. Ja siellä oli vielä niin hikimeininki, että tuntui kuin ei olis henkeä saanut -niin kuuma, että sen paikan isot ikkunat oli ihan huurussa.........................party peoplee!
Oltiin me siellä sitte jonkun aikaa -niin kauan, että eräs mies jo kerkesi meitä ahdistella; vaati saada ostaa meille drinkkejä ja ehkä tanssia (lue:hiplata) samalla siinä vähän sitten vaihtariks....hmm.
Se ei lähtenyt kulumallakaan siitä. M kieltäytyi monta kertaa drinkeistä (sillä sitten me ei ainakaan päästäis tollasista loppuiltana eroon...) mutta ei mennyt sana perille. Sitten se jo tivas, että mitä tiukkapipoja me ollaan, relaxxx.


Mulla nappas kiinni. 

"Okay, we said NO, JUST GO AWAY" yritin ihan melko kohteliaasti sanoa siellä älämölömusiikin keskellä. Ei, ei tajunnu. Se"Hush hush"- liike sitte viimeinki tehos kun siinä sitten sillä lailla kehotin häntä häipymään.
Mä halusin lähteä. Fiilis oli totaalisesti pilattu, eikä mitkään pikapikakännit ois sitä enää pelastaneet.

Oltiin vielä hetki, sitten luovutettin ja vaan häivyttiin. Ulkona naurettiinkin sitten, että missä mahdetaan olla, ja miten me nyt tonnekkin paikkaan oikeen päädyttiin.
Lähdettiin vaan johonkin suuntaan kävelemään, ja kyllähän se Piccadilly sieltä sitte vastaan tuli. Ei muuta kuin heipat kaikille, naurut päälle ja toteamus: "Ens kerralla sitte parempi tuuri, eikö ni?"
Kaikki muut kolme jäi samalle pysäkille venailemaan bussia, mä jatkoin vielä vähän eteen päin omalle pysäkilleni. Odottelin onneksi vaan kymmenisen minuuttia ja mun oma bussi saapui. Silloin oli onnellinen fiilis, painuin sinne kakskerroksisen bussin yläkertaan istumaan. Sitten ois se 1h kotimatka taitettavana vielä....hohhoijaa. Haukotutti.
Luurit korviin ja Raappanan letkeitä rytmejä...ja heti tuli parempi fiilis!
Pari pysäkkiä. Viereen istui tummempi-ihoinen (intialaistaustainen ehkä) nuorimies. Sivusilmällä vilkaisin -sehän oli ihan suloinen.
Siinä sitte istuttiin bussissa, joka oli täynnä yöhillujia -ja muutamat lehmät pitivät sellaista älämölöä, että ois tehnyt mieli huutaa takas. Bussi sisälsi laskuhumalaa, lievää pahoinvoivaisuutta, väsymystä, ranskalaisten hajua.....hitto mikä nälkä mulla olikaan!
Jossain kuuluu jonkun kuorsausta, toinen riitelee puhelimesssa, tyttöporukka kälättää ja nauraa kimeästi ja korviaviiltävästi. Mä tuijotain ikkunasta ulos, vieruskaveri istuu niin tiiviisti kiinni, että me nojataan toisiimme. Kun vaihdan puhelimen piisiä, se tuijottaa ruutua. Se katsoo sivusilmällä, mä katson takaisin. Musta tuntuu, että bussi ei liiku: se pysähtelee koko ajan ja joka pysäkillä joku jää pois tai hyppää kyytiin. Sitten bussi pysähtyy keskelle tietä, moottori sammuu, valot sammuu. Mitäs hittoa?!
Siinä ollaan. Hetki, mutta kuitenkin sen verran kauan, että mä en voi muuta kuin naurahtaa ja todeta mielessäni, että miksi kaikki näyttää näin helposti menevän päin puuta tänä iltana?
Mä huokaisen syvään, vierusmies samoin.
Haha, sitten se avaa suunsa ja toteaa, että eipä taideta ikinä päästä kotiin. Mä vastaan, että eipä taideta, mä voin ihan hyvin siis ruveta jo nukkumaan tässä. Sitten se jatkaa rupattelua ja kysyy esim, miksi ihmeessä vaihdan piisiä koko ajan, eikö mulla oo mitään hyvää musiikkia? Haluunko kuunnella hänen musiikkiaan....?
Ajattelen: tosi suloinen. oho!
Nuorimies (arvioisin, että 23-25v) ryhtyy rupattelemaan mukavia. Sitten se toteaa, että anteeksi jos vaikutan siltä, että epätoivoissani yritän lahkoa iskurepliikeitä -mä haluan vaa rupatella. Ja niin me tehdään (koko 1,5 tuntiin venynyt bussimatka).
Yhtäkkiä ei ilta tunnukkaan niin pilaantuneelta -oli kiva rupatella jonkun kanssa, jonka ilta oli myös mennyt vähän pehvalleen (jotain draamaa kaveriporukassa, heh, puheltiin aika syvällisiäkin! =D).
Sitten onki kaks pysäkkiä jäljellä ja on mun vuoro nousta pois. Siinä kohtaa olen jo torjunut tarjoukset lähteä kebabille tämän miekkosen kanssa (mikä siinä on, etten ikinä muista ihmisten nimiä, varsinkaan jos ne on jotain ulkomaalaisia vähän hankalampia nimiä, joita en osaa mielessäni kirjoittaa, u know! Mutta joku N:ällä alkava se oli.......kai, heh).
No anyyyways, N toteaa, että kaikkensa hän on yrittänyt, eikä silti suomalainen 19-vuotias suloinen tyttö, jonka kanssa oli niin kiva jutella, lähde kebabille....noh, ei voi mitään!


"It was nice meeting u, maybe we`ll see again sometime. Good night, darling."
Samoin.
Hyvät yöt.

Painan stop-nappia, kävelen portaat alas ja tunnen kun N katsoo hymyillen siellä takapenkillä -enkä vaan pysty katsomaan takaisin.....
Hyppään bussista, se jatkaa matkaa. On kylmä. Ja hitto, eipä näy taxeja enää missäään.......
Seriously, sanoinhan, että jollain korkeammalla voimalla oli näppinsä pelissä. 30min kävelymatka yöbussin pysäkiltä kotiin klo4 aikaan sunnuntaiaamuna ei oikein houkuttanut....äääää. Mä päätin jäädä hetkeksi odottelee, josko jostain saapuis taxi.
5 min päästä saapui, huokaisin helpotuksesta. Toki ois hyvä jos puhelimella olis saanut tarvittaessa soitettua taxin...kivaa kun puhelimessa ei ole kenttää...Mutta.
Istuin siinä sitten sen perinteisen mustan enkku-taxin kyydissä onnellisena siitä, ettei mun tarvii kävellä....mutta äläpä vielä huokaise helpotuksesta...onkohan mulla rahaa maksaa tolle kuskille koko matkasta? Ei, ei ollut käteistä kuin 5punnan seteli ja puoli kourallista jotain mitälie kolikoita (en vieläkään erota mikä niistä on mikäkin, sillä niitä on niin hiton paljon ja eri kokosia ja värisiä).

Kattelin siinä mittaria: 5.00. 5.30.... 6.00....
"Okay, you can leave me just here, its fine, thank you.."


Ja tyttö antaa loput rahansa kuskille ja jatkaa matkaa jalan....
Onneksi pääsin ees tohon meidän pikkukeskustaan, josta on sellaset 15min kotiovelle..Mutta oli se silti aika surkuhupaisaa talsia loppumatka kävellen kun aina ennen oon kotiovelle asti mennyt...
Siinä sitten kävelin, ei ristin sielua missään, talot pimeinä ja vain katulamput palaa ja linnut laulaa (yötä päivää!). Välillä joku auto ajaa ohi. Minä kävelen ja mua vaan naurattaa. Ajattelen, että kun VIHDOIN selviän kotiin asti, painun jääkaapille tekemään herkkuleivän.
Ja aijjj että se leipä maistui kyllä hyvälle kun sen söi omassa huoneessa lämpimän peiton alla patterin vieressä ja joi appelsiinitrippiä. Klo 5.30, nyt silmät kiinni.

Oisko se siinä se? No jotakuinkin, mutta toki piti vähän lyhennellä, sillä tässä kohdin oon kirjoitellut tätä tekstiä kolmessa osassa: aloitin aamupäivällä -lunch, Putous- jatkoin iltapäivällä -dinner, jälkkäri- ja nyt lopetan -klo melkein 19:30.
On se hankalaa btw selittää jotain tällasta juttua kun ei saa käyttää yyyhtään elekieltä....
En tiedä kuka edes ymmärsi mikä on se "hush hush" -muuvi.
No mutta, jääpähän tää tarina nyt kellumaan tänne internetin ikuisille aalloille...ja osa tarinasta on kyllä jumissa näillä mun verkkokalvoillanikin...yhhhh.

CHEERS to you kuka jaksoit lukea kooooko tekstin!
xx

You shoot me down, but I won`t fall

Tää tyttö tosiaan lähti siis metsästämään sitä nahkaista takkia tänään Lontoon keskustasta. Ja mitähän tyttö sitte löys? -No löys se kyllä sen nahkatakin, jeejee, mutta tarttuipa mukaan yksi jos toinenkin kiva juttu, joita on tullut kyllä jo kuolailtua -ja nyt viimein annoin itselleni luvan vaan törstätä menemään, olla laskeskelematta yhteissummia...hehe.
   Ihan oikeestioikeestii (seriously!) nyt oli mun eka sellanen shoppailuretki täällä, jollon oikeesti silleen "tuhlasin" rahaa. No mutta, en mä sentään kantanut sinne Topshopin (tai New Lookin, kävin siellä ekaa kertaa tänään, oiiiii!) kassalle 50% siitä kaupasta -sillä ihan tosi oisin voinut melkeinpä joka toisen näkemäni vaatekappaleen kiikuttaa kassalle asti....onneksi mä oon oppinut poimimaan ne kaikkista parhaimmat jyvät niistä vähemmän parhaista..........mikä on hankalaa kun shoppailee tällaisessa vitsin shoppailuparatiisissa ku Lontoo, arrr!
   Pyörin tänään ihan siinä Oxford Streetillä: Topshop, HM, New Look, Primark...sitte pari kauppaa, joiden nimeä en muista, tuli käytyä kurkkaamassa (niin, ja tosiaan jo yksinään Topshopissa kiertelyyn/kassalla asiointiin kului reippaasti yli tunti kaiken sen muun shoppailukansan ja kaupan jättimäisen koon takia...).
  Missiona tänään oli siis löytää kalliimpi nahkatakki esim. Topshopista, josta voi löytää tosi siistejä, esim. vintage(!) nahkatakkeja, kiilakorot ja ehkä joku kiva mekko. Lopulta kävikin sitten niin, että Topshopista löytyi sellanen haalarijuttu (miks niitä kutsuis kun on haalari, mutta mekkomainen sellainen...tai jotai) ja nahkatakin nappasin sitte ihan perus henkkamaukalta hiukan halvemmalla kuin oli alunperin tarkoitus (30£).
  Löytyi myös paitaa, sukkahousua ja taas pari (itseasiassa 2...heh) sulkakorviksia.
 Voisko joku kertoa, mikä ihmeen fetissi mulla on näihin sulkakoruihin?!?

Keltainen ja lila pari saivat liittyä tähän mun sulkakorujengiin tänään.
Hehe, ja te jengiläiset jotka ootte siellä mun Suomen huoneen korurasiassa...mä muistan teijät kyllä vielä!

Vähän kuvaa Topshopista, en viittinyt kunnolla kuvailla kun se on varmaan kiellettyä.
iik.

Väriskaala on ihan mahoton tossa puljussa: löytyy vaatteita kaikissa mahollisissa maailman väreissä
 -ja sellaisissakin, joita et oo ikinä eläessäs nähny tai kuvitellu olevankaan!

New Look, 9£. Eiku sehän merkitään, että £9! Katos perkl..

Henkkismaukkis, £7. 

Takki ja haalarijuttu ja nyrpeä naama ja iiiihana peilikuva.
Sori näistä peilin kautta otetuista asukuvista btw, oon laiska ottamaan muunlaisia, hehhe.
Niiiiin, ja tuossa näkyy myös mun kiilat, jotka hankin New Lookista hintaan 24 puntaa!
Not bad at all!

Tuossa ostossaalista tältä päivältä -taidan laittaa seuraavassa tekstissä sitten tämän lauantai-illan asua näkyviin, ja parempaa kuvaa noista kiiloista, jotka on muuten niiin siistit! Oisin kyllä vähän kaivannu kaverishoppaajan näkökantaa kun noita valitsin -se huono puoli on yksin shoppaamisessa, että ei saa toista mielipidettä jos ei oo ihan varma että onks nää nyt ne mitkä haluun,vai onko vähän liian överit...
   Anyways, tykkään kyllä kierrellä ja kävellä tuolla Lontoon keskustassa ihan yksinänikin, sillä silloin ei oo ketään siinä perässä kävelemässä (tai sun ei ite tarvii kävellä kenenkään perässä, sillä aina jos oot kahdestaan jonkun kanssa shoppaamassa, niin jompi kumpi on se seuraaja joka laahaa perässä...:D)
Kun on yksin saa myös päättää mihin kauppoihin menee ja millon on saanut tarpeekseen koko shoppailusta ja on aika suunnata lähimmälle tubeasemalle ja kotia kohti!
   (Silti kaipailen kyllä sinua Liina kun tuolla kiertelen, mutta mä tiedän että me saadaan sut kyllä tänne tän kevään aikana ;)....jee)
   Eipä tässä tällä kertaa kai muuta kuin CHEERS! bye

En kaipaa sun ikiroutaa, en tarvii sun napajäätä

Hehe, Jukka Poika -Ikirouta (biisi itsessään taitaa kuitenkin sisältää jotain säätiloja syvempiäkin merkityksiä ja vertauskuvia, mutta pah! Tähän tekstiin se sopii aivan mainiosti otsikoksi!)

  Meikällä on kevättä rinnassa, vai miten se meni: täällä on 16 astetta, aurinkoa ja lintujen älämölöä. Oon ihan innoissani tästä, sillä normaalioloissa siellä Suomessa (terkkuja siis sinne!) saisin vielä palella   parisen kuukautta ja hautautua niiden lukuisten vaatekerrosten suojaan mennessäni ulkoilmaan.                            Mutta....tästä Englannin (meinaan eteläisen osan) säästä ei kyllä voi tietää mitä tuleman pitää: välillä ollaan nollan vaiheilla ja sataa vaakasuoraan, seuraavana päivänä kiritään melkeen tonne kahteenkymppiin ja aurinko paistaa koko päivän. 

Tai sitten tää kaikki tapahtuu saman vuorokauden sisään...

  

  Niin ja olihan meillä nyt se vajaa kaks viikkoa kestänyt eteläiselle osalle poikkeuksellinen lumijaksokin -ota tästäkin nyt sitte selvää, vielä ei saa kyllä villakangastakkia tunkea komeron pimeimpään nurkkaan...mutta tää tyttö lähtee kyllä huomenna Lontoon keskustaan metsästämään ittellensä nyt vihdoin ja viimein sitä täydellistä kevättakkia: nahkatakkia! 

   Meinaan suunnata Topshopin ihmeelliseen kolmikerroksiseen maailmaan -sekä nyt viimein sinne New Lookkiin, ah! Missiona olisi löytää se täydellinen musta nahkatakki, josta olen aina unelmoinut: niittejä ja vetoketjuja, kiitos! 

   

  Tänään olin reippaalla päällä syötyäni annoksen puuroa kera mustikoiden ja sitruunahillon (!!!), ja katsottuani sen 90210:n aamuisen jakson, joka olikin sitten taas ahdettu liian täyteen drrraamaa. Siitä sitten suuntasin bussipysäkille päin ja salille. On kyllä hassu juttu miten erilaista tää salimeininki on täällä kuin siellä Suomessa (tarkoitan sitä meidän pikkupaikkakunnan kuntosalia nyt lähinnä, enhän mä muissa oo käynytkään). Salilla jossa käyn, on kaikki ihan uusinta uutta ja hienoa ja vaikka mitä: 20 juoksumattoa lämppäriaulassa ja 5 televisiota katonrajassa, musiikki soi (jopa siis Skrillex! sekoan) täysillä......ja täällä esim. ne personal trainerit aina moikkailee tai on kyselemässä, että onks kaikki hyvin, ja koko ilmapiiri on paljon rennompi -täällä päin ne kyyläävät lihaskimput ei myöskään nolostele heittää kommentteja, kuten       "I can`t get my eyes off you, darling. What`s your name?"...................
eihän siinä muuta voinut kuin nauraa, sillä olinhan mä niin hehkee lähes meikittömänä hiukset päälaelle heitettynä ja naama juoksumaton jäljiltä hehkuvan punasena.......mutta anyways, ehkä mä itsekin syyllistyn välillä tuijottamaan vaivihkaa viereisellä juoksumatolla pinkovaa komistusta, mutta en mä kyllä lähtis testailemaan mitään paskoja iskurepliikeitä siinä tilanteessa.... MUTTA niin, tosiaan. Nyt katkes kyllä ajatus....

  Niin, mä lupailin kirjottaa viime sunnuntaista jotakin jossakin vaiheessa -luulenpa, että kirjoittelen siitä nyt viikonloppuna, sillä aupparikaverini Zuzanan kameraan tallentui myös muutamia kuvia Camdenista, ja haluan odotella niitä kuvia latautuviksi mun koneelle. 

   

  Onneksi huomenna on taas perjantai (heh) ja taidanpa mennä taas Lontoon keskustaan clubbaamaan! 

Lauantaista ei sitten tiedä vielä, mutta vielä ei, ihme kyllä, oo tullut suunniteltua mitään sellasta turistireissailua johonki päin -jotenki viikonloppusin haluu tehdä mahdollisimman paljon kaikkea, ja tuntuu että kaikki viikonloput on täyteen ahdettuja...siksi siis viettelen sitä perus rentoilusunnuntaita usein maanantaisin tai tiistaisin kun mulla on vapaata aupairin velvollisuuksista! 

   On se vaan niin, että vaikka täällä sairastuiskin johonkin krapulaan (joskusssss), niin pitää vaan koota ittensä ja lähteä taas liikkeelle! Ei täällä ole aikaa vietellä niitä löhökrapulapäiviä, joita Suomessa viettelin -meinaan niitä, että hädin tuskin sängystä nouset koko päivänä kun se kooma on niin jäätävä, että pystyt vaan nukkumaan. Hehe. On se kyllä niinkin, että täällä ollessa se suomalainen juomiskulttuuri (aina pitää vetää kaikki panokset piippuun: ja pam!) on kyllä jäänyt pois mielestä -meinaan, että vaikka tuopit ja siiderit onkin halvempia kuin Suomessa, ei siellä baaritiskillä tartte koko ajan hillua uutta juomaa hakemassa. Täällä ihmiset osaa pitää hauskaa vaikka selvinkin päin........tai ilman niitä miestä väkevämpiä litkuja, joista olen koittanut kyllä pysytellä visusti erossa. 

  Anyways, tässä tekstissä taisi kyllä ajatukset harhailla silleen mukavasti sekavaksi asti. Mutta pointtini oli se, että kevät tulee (sinne teillekkin ihan varmasti!) ja linnut laulaa. Vaikka vettä sattaa niin silti voi naurattaa! Oikeen mahtavan kivaa viikonloppua!

CHEERS!

   

    

Terkkuja mun kaupunkiin

Tässä tänään olen pohdiskellut paljon. Varsinkin nyt illalla kun oon vaan kuunnellut musiikkia ja roikkunut koneella. Välillä päähän vaan putkahtelee ajatuksia, joita ei saa sitten mielestään hätisteltyä koko päivänä. Tänään mun päätä on riivannut ajatus kotiinpaluusta. Iiik, sanon mä. Koti: siellä se on, ja siellä ne mun ihmiset rakkaat on sekä oma huone, omat jutut, omat tutut kuviot. Mutta...siellä se odottelee, eiköniin, vaikka sinne paluuta hieman lykkäisikin?

   Mua vaan on alkanut hurjasti ahdistaa ajatuskin siitä, että joutuisin jo toukokuussa (kun nyt oon ollut täällä jo melkein 2kk ja miten nopeasti tämäkin aika on jo hurahtanut! hittovie!) pakkaamaan kaikki tavarani ja lentämään lopullisesti sinne kotiin -palaisin takaisin siihen vanhaan, tuttuun. Ei, en mä -mä haluan olla täällä mahdollisimman pitkään, sillä Lontoo on jotain ihan uskomatonta -ei tätä voi kellekkään sanoin tai kuvin selittää, tää kaikki on nähtävä omin silmin.

  Täällä vaan kaikki on niin erilaista, että totta puhuakseni ei kauheesti houkuttele ajatus siitä, että ajautuisin jääääälleen kerran viettämään sellaisen kesä"loman", jolloin painan siinä samassa (jo vuodesta 2008 asti! oi kyllä!) kesätyöpaikassani vaan niska limassa töitä kaikki viikonloput ja juhannukset ja kaikki -ja mennäkseen esim festareille tai lomareissulle on kauhea vaiva sopia työvuorot niin, että pääsis hetkeksi pois kotikulmilta ja viettelemään kesää....kivvaa.
  Kesä LONTOOSSA houkuttelee ajatuksena paaaaaaaaaaaaaaljon enemmän. juma! Ja kun mun kaveri Elisakin meinaa täällä hengailla heinäkuuhun saakka, niin....ääääääääääääääääh. Päätä särkee.
 
  Täällä Lontoossa on niin paljon tehtävää ja nähtävää ja koettavaa (kaikkea!!), ettei se 5kk, jotka alunperin ajattelin täällä voivani viettää, vaan millään riitä kaikkeen siihen. Jotenka, jos vaan asiat rullaa näin hyvin kuin tähänkin asti, voisin ehkä olla täällä kesäkuunkin -kesäkuun alussa tosin pitäis sitten vaan lennähtää Suomeen hetkeks vierailemaan vähän Ammattikorkean pääsykokeissa.....
mutta, mikä estäis mua jäämästä? Toki tässä kohtaa moni vastais "käytä järkeäsi, hanki kesätyö ja tahko rahaa (jota siellä Lontoossa eläessäsi nyt tuhlailet) tulevaa opiskelijaelämää varten!"
   Totta puhuen...mun mielestä järjen käyttö tässä mun tapauksessa tarkottais kuitenkin sitä, että kun mä hitto tänne Englantiin olen nyt tullut asustelemaan, niin tästä pitää nyt ottaa kaikki irti ja vaan elää tässä hetkessä, perkl. Raha ei saa olla se järjen ääni, joka mun ratkaisujani tässä nyt ohjaa -tässä kohdin kuuntelen myös sydämeni ääntä ja totean, että rahaa rikkaampaa on todellakin ne ihmisen elämänkokemukset ja sellainen elämä, jossa on onni. U know.

Näiden ajatusten kera sanon terveiset sinne kotikulmille...niin, ja pahoittelut tästä, mutta Raappana -Kuollut Kaupunki oli inspiraationa tämän tekstin ajatusten synnyssä...heh sorivaa, rakas kotikaupunkini!

"Joo nää kulmat on tutut ku omat taskut, 
Samoist näyteikkunoista heijastut.
Aina samat naamat naamat kun ne näkee sut, 
Aina samois paikois samat tuoksut ja hajut."

Hikijumppaa ja auringonpaistetta

Toimelias tiistaiaamu: kerrrrrrankin pääsin raahautumaan kuntosalille jo ennen aamukymmentä! Suomessa en iiiikinä iiikinä saanut aikaiseksi aamureippailua: täällä paistaa jo aamukasilta aurinko tai on ainaki valoisaa, ja oon huomannut että on hiiiippasen helpompi pompata ylös sängystä ja oikeesti tuntea olonsa levänneeksi ja energiseksi kun ei ole sitä pilkkopimeetä! Toisaalta, täällä mulla ei oo pimennysverhoa huoneessani, joten se saattaa myös auttaa asiaa....enpä ole kyllä moista kapistusta täällä ollessani kaipaillut -hassua, valoisassa on ihan kivaa nukkua =D
  Mun piti olla salilla siis klo10 siksi, että silloin siellä alkoi sellanen ryhmäliikunta, body attack. Tykkäsin kyllä tunnista; naama punasena siellä sitte pompittiin ja heiluttiin kaikki mammat yhessä LMFAO:n tahdissa -musliminaiset jopa huivi päässä.
 Täällä näkee salilla juuri näitä naisia, jotka pitävät huivin visusti päässä (muut miehet -kuin oma aviomies- ei saa nähdä naisen hiuksia, vissiinki) ja kaapumaisen paidan yllään (mitään vartalonmyötäistä vaatetta ei sais kai olla) hikoillessaan juoksumatolla.....aikamoista! Ja toisaalta näkyy sitten niitä ihan ylipumpattuja miehiä, jotka eivät ainakaan mun silmää mielytä -liika nyt on ihan liikaa....mikskään michelin-ukkeliks tarttis itteensä pumpata hey! Mutta juu, anyways...hyvä sali toi on ja paljon erilaisia ryhmäliikuntoja. Kaipa sitä tarttis mennä kattoo millasta body combat on täällä päin. Tai yoga -omg.
   Täällä on lämmintä (11 astetta!) ja aurinko paistaa. Vedin ylleni vaan sen London -hupparin kun syöksyin bussiin ja salille. Ihanku joku Suomen toukokuu; linnut laulaa ja elämä alkaa taas hymyilee, haha.
  Lapsillakin alkoi koulu taas, lomat lusittiin siis jo. Aamulla (mun ei tarvinnu tänään viedä muksuja kouluun) kuulin kun perheen pienin kiljui alakerrassa, että "I don`t want to go to schoooool!!". On se kyllä mun mielestä hiukan julmaa, että täällä nää pikkuset laitetaan nurseryyn vaan vuodeks tai pariks, ja sieltä ne hyppää jo ekaluokalle 4-vuotiaina. Koulupäivä kestää joka päivä sen 6 ja puoli tuntia (sisältäen pari välituntia ja ruokatauon, jonka aikana nää syö kotoa tuoduista lunch boxeista leipää ja juo mehua -ei kouluruokaa siis!) ja sen jälkeen on sitte harrastusten aika: esim. jalkapallo, tennis, draama.....en siis oikeesti ihmettele, että 4-vuotiasta joskus itkettää aamulla ennen kouluun menoa. Ekaluokkalaisilta kuitenki vaaditaan jo, että alkais pikku hiljaa tajuamaan kirjaimia ja numeroita, kirjoittamaan oman nimensä ja hahmottamaan sanojen rakentumista jne, vaikka kyllähän ne koulussa enimmäkseen askartelee tai oppii "leikin kautta" vähän niinku suomalaisissa eskariryhmissä -tai jotai.
  Mutta silti!
Mikä kiire näillä lapsilla on muka alottaa se piiitkä ja väsyttävä koulutaival? En tajua.

Niin, mutta tässä peilikuvaa, jossa ne Beatlesit!
Rakastan Primarkin miesten t-paitaosastoa ja 4£ t-paitoja.

Tuhti lauantai

Lauantaina pomppasin siis 8.50 ylös peittojen alta täysin ymmälläni siitä, miksi mulla soi lauantaiaamuna herätyskello. Sitten mä taas muistin, että aivan, munhan pitäis raahautua tubeasemalle kymmeneksi                      ja tavata siellä Zuzana ja lähteä Lontoon keskustaa kohti...ylöööös nyt! 

  Peilistä mua katsoi pandasilmäinen henkilö, jonka hiukset olivat takussa pään päällä- mikä virkeä ilmestys sieltä katsoikaan, moivaa! Siinä sitten pientä toimintasuunnitelmaa kehitellessäni totesin ajan olevan kyllä niin kortilla, että kunhan ne pandasilmät saadaan peittoon ja kuontalo jotenkuten kuosiin, niin I`m good to go! Pakkelia päin pläsiä ja kahvia, (jonka mun enkku-äippä oli mulle keittänyt, ja niin, se tiesi että olin lähdössä Lontoon kierrokselle heikkojen yöunien kera, niin olihan se äippä sitten mennyt kokoomaan mulle muovipussiin eväitäkin: colaa ja suklaata mm, päivä on pelastettu! kiitos!)

  Vihaan sitä kun ihmiset on myöhässä, ja sitten kun ne vihdoin saapuu paikalle heikkojen tekosyiden kera ne pyytelee vaan kovasti anteeksi....hmm, nyt oli mun vuoro olla myöhässä, enkä mä edes ikinä ole myöhässä! Siellä mä suurinpiirtein juoksin tubeasemaa kohti klo10 Coversien nauhat hädintuskin edes sidottuina. Ja kun olen 10 minuuttia myöhässä viimein paikan päällä, pyytelen tietysti luonnollisesti kovasti anteeksi, ja heitänpä vielä mahtavan tekosyyn sen päälle: "I was out clubbing last night, and I couldn`t get up early...I`m so sorry!"  -idiootti.

Tää kupolikämppä on sitten se Madame Tussauds.

   Zuzanalla oli viikonlopun varalle kovatkin sotasuunnitelmat: tää oli sen viimeinen viikonloppu Lontossa, sitten se lähtee kotia kohti. Päivän kuluessa suunnitelmat kuitenkin vähän muuttuivat: Madamessa aika hujahti niin nopsaan, jonka jälkeen tulikin sitten se kaatosade ja hirveä nälkä. Sitten taas äkkiä tulikin pimeetä. Mutta, tuhti lauantai silti: tubella keskustaan, Madameen jonottaminen (1h) ja siellä kiertely ja kattelu (3h), kaatosateelle kiukkuamista ja kiroamista (perkele!!!), tubella seikkailua ja Mäkkärin etsiskelyä (:D ihan kuin niitä nyt ei olis täällä tyyliin joka nurkassa, hahaa), big mac ja lisää cokista, sitten suunta kohti Disney-kauppaa, (Z halusi hankkia pikkusiskoille tuliaisia) jonne vahingossa eksyttiin, vaikkei tiedetty mihin suuntaan Oxford Streetiä ois ees pitänyt kävellä (joskus pitää luottaa itseensä ja sattumanvaraisiin suunnistustaitoihinsa typerien turistikarttojen sijaan) ja myöhemmin sinne keskustan jätti-Primarkiin juoksu sadetta pakoon. Siellä olikin sitten enemmän ihmisiä kuin yhdessä kylässä........no mutta, sain hankittua pari t-paitaa halvalla!

Madame Tussauds kuvina:

Aina yhtä ärsyttävän muka-hauska Carey.

Daaaniel -missä viitta ja sauvvva?

Z on suuri Twilight fani, minä en. Meninpä silti poseeraamaan noiden kahden viereen....hassua oli kyllä että Jacobilla oli jopa paita päällä!

Orlando!

Tää pariskunta ei vakuuttanut..sorry.

...ja katsokaapa miten vanhentuneelta Brad näyttää, hah!

Tomppa ja totaalinen repeäminen. Ootpa sää lyhyt!

LEO ja katse. 

Onkse aito?

Captain Jack Sparrow!!

Siinä oli jo miehellä mahaa.

Ja kappas, kenet bongasin kengän viereltä! Paras hahmo!

Hepburn!

Marilyn, tuulikone.

Joku futari...........................

Tapasimme itse kuningattarenkin!

Musiikkiosasto, jossa näytettiin musiikkivideoita ja soitettiin esim Amya.

Poikien kaa soittelees.

Bieber Fever!!!! -eikumitähä

Mies, joka ei esittelyjä kaipaa.

Amy!

Voitettii pystiä!

Rihanna

Pose! Gaga

Hihi, miehet jotka yhdistää puvun ja tennarit.......

Valkoinen talo on saamassa huonoja uutisia, I guess. 

 Madamen mesta on siis jaettu erilaisiin osioihin, tietty. Eri osioita on mm: 2000- luvun filmitähdistä 50- luvun tähtiin, sitten urheilun ja musiikin parhaimmistoon ja kuninkaallisiin ja kuuluisiin keksijöihin ja kirjailijoihin, ja lopulta politiikan (booooriiing =D) kautta supersankareihin ja keskiaikaan (ihme järjestys, mutta tuo keskiaika/ horror/ what ever ei ollut mieluisin kohta, olis siellä ollut mahdollisuus mennä myös sellaiseen Scream -paikkaan, jonkinlaiseen kauhujen käytävään tai johonkin, jossa oikeat näyttelijät yrittää sitten pelotella sulta pissat housuun. Minä ja Zuzana skipattiin Scream alue kokonaan, ja nöyrästi häivyttiin ovesta jossa luki tyyliin  "alle 12-vuotiaat ->"...noloa.

Joku keskiaikainen kidutusväline, veikkaisin. 

Ihmisiä, jotka kokivat joskus kauan sitten kovan kohtalon: GILJOTIININ. Toinen vasemmalla on sitten Marie Antoinette, ettäs tiedätte................................

Terä, joka vetäs Antoinetten pään irti. Nice.

Hämiksen painovoimaa uhmaavat superpowerit.......eiku.

Peilipose

Ja lopuksi: krääsäkauppa ja kaikkea ihanaa, johon on saatu torkättyä Madame Tussauds`in logo. 

Mun ostos, oma Hollywood-tähti!!!

Madame Tussauds oli kyllä näkemisenarvoinen paikka -kova 30£ hinta vaan ei houkuttele ainakaan ihan heti menemään uusintakierrokselle. Mutta kaipa tää oli yksi sellanen "once in a lifetime" -kokemus, ja meillä oli kyllä hauskaa siellä kuvaillessa ja katsellessa. Madamen jälkeen siis suuntasimme kaatosadetta uhmaamaan. Sieltä Primarkista raahasin itselleni pari sellasta pakko-ostos t-paitaa kun täällä Englannissa kerran ollaan:

   Huhhu, tässä siis Madamea ja muuta infoa lauantaipäivästä. Nyt loppuu päästä sanat ja ajatukset ja tää ois nyt tässä. Byebye, myöhemmin palailen myös melko tuhdin sunnuntaipäivän kanssa tänne blogin puolelle sitten! Tänään maanantaina olen viettänyt sunnuntaita: nukkunut pitkään vapaapäivän kunniaksi, syönyt ison aamiaisen katsoen samalla sitä ainoaa sarjaa jota brittitelkusta seuraan: 90210 (hehe), siivonnut huoneen, kuunnellut musiikkia, käynyt kylvyssä (ekaa kertaa elämässäni!) ja juonut paljon teetä. Niin, ja koristelinhan mä tän huoneeni valkoisia tylsiä seiniäkin -tein niistä enenmmän itseni näköiset....postcardit on kaikki Camden Marketista, 40-60 pennyä kipale! Rakastan kaikkia retrojulisteita/koriste-esineitä, enkä voinut vastustaa noita kortteja...

"Drink Coffee, Do stupid Things Faster with More Energy" paras!

CHEERS!