Musta tuntuu nyt kyllä siltä, että mulla olisi niiiiiiiiiiiiiiin paljon asiaa kerrottavana, ettei edes tiedä mistä alottaisi ja miten sen kaiken oikeen kertoisi! Eilen oli siis melkoisen tapahtumarikas lauantai-ilta, jota kyllä kuvaa tuo edellisen tekstin otsikko ja tuo Guettan piisi enemmän kuin hyvin -tuntui, että huono-onni potki mua eilen persuksille ihan urakalla, mutta minäpä potkin kaksinverroin takaisin!! Joku korkeampi voima ei selvästi tykännyt, että lähdin Lontoon keskustaan clubbaamaan sekä perjantaina, että lauantaina....c`moon hey!
Varoitus: seuraava tekstinpätkä (noh, luulenpa että asiaa saattaa kyllä tulla enemmän kuin vain jonkun pätkän verran.....heh, varaudu) saattaa sisältää (lue: sisältää) kansainvälisiä, että suomenkielisiä voimasanoja, epäkohteliasta käyttäytymistä, ällöttäviä mielikuvia...jne.
Aloitetaanpa tarina nyt aivan alusta, lauantai-aamusta, jolloin pomppasin jo klo9 sängystä ylös, vaikka nukkumaan olin päässyt kolmen maissa. Tekstasin sitten aupairkaverille, jonka kanssa olin ollut edellisenä iltana clubbaamassa, ja joka oli kutsunut mut Lontoon keskustan kierrokselle, jolle se oli menossa yhden kaverinsa kanssa (jonka kaveri minäkin olen). Päätin skipata museon (=D), jonne kaverit oli kuulemma menossa ihan ekaksi; en vaan jaksanut kiireellä rynnätä suihkuun ja laittautua ja juosta tubelle (sillä molemmat kaverit asuu lähempänä Lontoon keskustaa kuin mä, jolla jo kotoa keskustaan menee ainakin se 35min tubella). En jaksanut olla tehokas, museoon meno ei innostanut -tällä kertaa.
 |
| Räpsin salaa turistikuvia metrossa. |
Aurinko paistoi: puin ylleni farkut, converset, nahkatakin ja tietysti aurinkolasit, jotka hankin Camdenista viime viikonloppuna. Sitten hyppäsin tubeen, ja 40min kuluttua vaihdettuani kerran yhdellä asemalla tubea toiseen linjaan, nousin sitten takaisin maantasalle ja menin keskustaan Trafalqar Squarelle, jossa jossakin tapaisin sitten museosta tulevat, sivistyneet kaverini:
 |
| Siinä se National Gallery. |
 |
| Tästä kuvasta ei saa kyllä oikein hyvin selkoa siitä, miten paljon tuolla aukiolla tota populaatiota oli. Siellä ne istuskelivat; osa aterioimassa perus-mäkkiruokaa paperipussista, osa lueskelemassa kirjaa tai vaan kohottamassa kasvonsa kohti lämmittävää kevätaurinkoa. |
 |
| Tää oli mielenkiintonen jutska: jonkun nuoren miekkosen tollanen joku taideprojekti -se väritti tohon maahan kaikkien maailman maiden liput- ja idea taisi olla se, että jos löydät kotimaasi lipun, teeppä hyvä teko ja heitäppä kolikko! Minäpä heitin! Poika totesi: "Cheers, FINLAND!" ja näytti peukkua. Minä tein samoin, sitten jatkoin matkaani. |
Kävelin sinne Piccadillylle, tapasin kaverit: päätettiin mennä kahville, ja kahvilan kautta sitten etsiä Marille korkkarit ja kierrellä vähän kaupoissa. Loppujen lopuksi kierreltiin sellaiset mukavat 4h siinä ihmismeressä....En oikeesti suosittele lauantaita sellaseksi shoppailupäiväksi Lontoon keskustassa, sillä se on erittäin stressaavaa kun yrität siellä kaupassa päästä edes eteen päin liikkumaan -ja kadulla saat uida tiesi eteen päin, ja tuntuu kuin koko ajan olisi astumassa jonkun varpaille....
Mutta toisaalta tykkään kyllä siitä, että täällä on niin paljon sitä populaa, että hukut siihen massaan. Toki tää alkaa joskus myös ahdistaa, esim kun yrität mahduttaa itsesi noihin keskustan Central linen tubeihin, jotka pursuaa ihmisiä välillä niin, että aina kun ne ovet avataan joka asemalla vois sanoa, että joku putoaa kyydistä...tai ne ovet ei mee enää kiinni...hullua=D
No mutta, ei sen enempää lauantaipäivästä -oli onnistunut reissu, sillä Mari löysi kengät! Oltiin päivän aikana suunniteltu sitten iltaakin -clubbaamaan! Tällä kertaa kuitenkin ensin johonkin Oxford Streetin lähettyvillä olevaan pubiin, sitten vasta sinne clubille...
Mun puolesta oltais kyllä voitu jäädä pubiin pidemmäksikin aikaa, sillä siellä kalja ja siideri maksoi sellaset 3-4 puntaa ja terassille pääsi istuskelemaan -HELMIKUUSSA!
Repikää siitä, kaverit!
Anyways, clubia kohti lähettiin kävelemään siinä varttia vaille 11 -korkkarit vielä laukussa ja ballerinat jalassa, of course, sillä mä en ole niin hullu, että näillä kengillä lähtisin talsimaan ees parin korttelin verran näitä epätasaisia Lontoon katuja.....
 |
| Painovoimaa uhmaavat kiilat. Nimitän näitä ufokengiksi. Söpöt ufonväriset varpaankynnetkin, btw. |
 |
| Oikeesti aika mukavat jalassa! Varpaat vaan saattaa puutua, jos näillä joutuu monta tuntia seisomaan välillä jalkoja lepuuttamatta. Ihan mainiot silti, tykkään! |
Niin, ja tän perjantain ja lauantain asuja voisin vilauttaa sitten myöski (hirrrrveen hirrrveen huono kuvanlaatu! yäk) Mutta minkäs teet kun huoneen valaistus on mitä on, eikä itselaukaisimella saa otettua kuvia kun ei ole mitään sopivanlaista alustaa kameralle (:D) ja siksi siis pitää ottaa tuon peilin kautta nämä loistavat asukuvat....toi mun peilikin on aina niin likainen, vaikka sitä kuinka koittais hinkata puhtaaksi!
 |
| Perjantai: toi on se sellainen edestä lyhyempi, takaa pidempi hamonen. Ja toppi on pitsitoppi, jonka olen luovasti sitonut tolleen solmulle tohon, sillä se on sellanen liian löysä toppi muuten ton löysän liehuvan hameen parina! heh. |
 |
| Sähkönsininen pitsihame: uusin lemppari! New Look £26. |
 |
| Tässä nyt sitte naamaaki! Hämissilmiin (siis meinaan sitä, että käytetään myös alaripsissä ripsaria) totuttelua -alaripset on mulla niin pitkät, että oon vierastanut käyttää niissä ripsaria, koska tulee just tollanen hämisefekti. |
Mihinkäs mä mahdoin jäädä tarinassa ennen kuin rupesin jotain muotiblogia pitämään näiden asukuvieni ja meikkilöpinöideni kanssa (=D)....hmm. No, käveltiin siis kohti clubia! Joo! Mulla oli ihan hyvä fiilis illasta, oltiin kerrankin täyyysin suomalaiskoosteisella porukalla liikkeessä: neljä tyttöä meitä oli.
Yks meistä oli ottanut selvää, mihin clubille mentäis ja missä olis sellanen promoottorimiekkonen sitte meitä vastassa (here we go again, ilmaiseksi sisään jonkun promoäijän listoilla, ilmasia drinkkejä...)
Nähtiin sitten tämä Nico ("Nico ceellä"........=D)
Mentiin sitten Nicon ohjaamana siihen sen jonon perään, ja..... jonotettiin......jonotettiin.....jonotettiin...........vittuuntumista, turhautumista, jotain fiiniä kermaa lappaa vaan jonon ohi sisälle.....vitun vip jono, joka liikkui....se Nicon jono ei liikkunut...laskuhumala saapui.
1,5h.
1,5h.
Sitten luovutettiin.
Musta tuli jo vähän aggressiivinen; manasin siinä jo kansainvälisin kirosanoin höystettynä (en kuitenkaan silleen suureen ääneen....ihan), miten Nico ceellä on ihan varmasti homo kun se ei päästä jononsa tyttöjä clubille, vaan pelkät pojat ne sinne pääsee. Nico ceellä tuli kuitenkin sitten nöyränä poikana selittämään (ja pyytelemään anteeksi, hahaha) meille, ettei ollut hänen vikansa, ettei clubille päästetty kuin murto-osa sinne jonottavista -tämä ilta oli kuulemma joku poikkeus....ja jonkun jehun mielestä me oltiin liian nuoria (kaksi 19v, 23v ja 24v, ja eihän toki voi kysyä papereita jos epäilee, että ollaan mukamas alaikäisiä?! selityksen makua, NiCo).....enpä halua toiste tätä Nicoa (ceellä huom!) tavata, tai mennä mihinkään noin.....okei enpä kiertele ja kaartele, vaan sanon suoraan, että ylifiinipaskaan clubiin ovelle joksikin pariksi tunniksi jonottamaan, jotta EI pääse sisään.
Tää on just niin tätä meininkiä näissä paremmissa piireissä, u know.....
"Vedäppä tota roiskeläppääs vielä inan ylemmäs niin pääset sisälle!"
Vihaan btw niitä naisia, joiden mielestä on ihan okei käyttää roiskeläppää ILMAN sukkahousuja (tai niillä järkyillä kamelinjalkanäkymätönsukkauhousujutuilla) ja vilauttaa (poikkeus: joillekkin luihujaloille se sopii se minihame...).
Vihaan btw niitä naisia, joiden mielestä on ihan okei käyttää roiskeläppää ILMAN sukkahousuja (tai niillä järkyillä kamelinjalkanäkymätönsukkauhousujutuilla) ja vilauttaa (poikkeus: joillekkin luihujaloille se sopii se minihame...).
Joo, mutta ni!
Kello oli jo jotain yli 12 -ei mitään toivoa päästä enää jollekkin toiselle clubille, siis niihin joihin nää kaverit haluaa, eli niihin vähän hienompiin (joissa on just joku hiton vip -jono, haha). Vaihtoehdot: etsitään vaan pubi, joka on vielä auki, lähdetään kaikki kotiin, tai etsitään joku sellainen vähemmän hieno clubi, jossa ei ole pukukoodia, eikä sen kummempaa naamarajaa. Sehän löyty...
Oltiin kävelmässä kohti jotain...ei edes tiedetty mitä seuraavaksi haluttiin tehdä, käveltiin vaan ja mietittiin. Siinä sitten tuli eräs tumma mies -joka oli jonkun clubin sisäänheittäjä ja jakoi flaijereita (vai miten ne kirjotetaan?!=D) siinä kadulla- selittämään, että tuolla jossain vähän matkan päässä on clubi, jossa on jotku partyt tänään. Ja kun clubi menee kiinni kahelta, niin hän tulee noutamaan meidän siitä ovelta ja johdattaa toiselle clubille, jossa pippaloinnit jatkuu aamu YSIIN asti....
"Are u girls thinking of going to a club tonight?"........hmm.
NO KYLLÄ.
Pohdittiin hetken tarjousta, josta tää mies kertoi (£10/hlö clubille sisään), ja päätettiin mennä, sillä kukaan meistä ei halunnut lähteä kiukkupäissään kesken illan vaan bussilla kotiin. Mitäs sitten jos joutuu vähän maksamaankin, pääseepähän ainaki sisälle! perrrkk...ja mulla oli karsea pissahätä. =D
Tää nuorimies sitten totes, että hän saattaa meidät sinne clubille "Just follow me!"
Niin me tehtiin, poukkoloitiin pitkin Lontoon katuja (onneksi oltiin taas vaihdettu ballerinoihin=D) tän miehen perässä, joka hiihti eteen päin niin, että meidän piti melkeinpä juoksuaskelin tulla perässä. Lopulta saavuttiin clubille. Multa ei edes kysytty papereita (täällä kysytään AINA papereita jos vähänkin näyttää tyyliin alle 25veeltä).
Sitten koettiinkin sitä aitoa clubielämää...partyyyyyyy peopleeeeeeeeeeeee.
Tässä kohtaa olisin toivonut, että mulla ois eilen ollut sellanen päänsisänen kamera messissä: oisin saanut ikuistettua illan meiningit verkkokalvojeni kautta muistiini niin, että ne olisi sieltä helposti siirrettävissä yhtenä videonpätkänä tähän. Mun tarttee vaan siis yrittää kuvailla sanoin kaikki se, jota mun silmäni näkivätkään.....ja suht lyhyesti, sillä osa tän tekstin lukijoista on jo nyt luovuttanut kesken
-tai nukahtanut näppäimistölle. Sori. Tätä asiaa vaan on ja on, klikkaa äxää jos et jaksa enäää.
Tietkö sellasen ympyränmallisen vähän jotain hiton ruotsinlaivaa muistuttavan salin, jossa on äklöä punasta sitä...kangasjuttua penkeissä ja tolpissa ja hitto varmaan seinässäki?.......... kaikki on sellasta niin rumaa, bordellimaista. Niin, ja kiiltävät rappuset vie sitte sinne ympyränmalliseen yläkertaan, jossa on sitte se sellanen partsi josta ne äklöimmät tapaukset saa stalkata sitten niitä nuoria naisia siellä alhaalla pyöreällä tanssilattialla tanssimassa.....paremmin ei voi sanoin selittää, kuin että tää paikka oli kyllä puhdasta räkää.
Tanssilattialta, partsilta ja nurkista ja nurkkien takaakin, löytyi jos jonkinlaista silmäparia kyyläämästä kun neljä hiiiieman ylipukeutunutta (siis siihen clubiin, mehän oltiin menossa fiinifiineilee ni..) nuorta naista astelee jonossa rappuset ylös yrittäen katseellaan etsiä jotain sopivaa nurkkaa johon mennä...
Siellä me sitten oltiin, vähän tanssittiin ja ihmeteltiin missä me oikeen oltiin -ja mä mietin, että ompahan eka kerta kun astun jalallani tällaseen paikkaan täysin selviytyneenä, vailla minkäänlaista partyfiilistä.
Ja kun mä tunsin -ja näin- miten ne lukuisat silmäparit kiiluivat niiden vilkkuvalojen seassa meihin intensiivisesti tuijottaen....mä tunsin itseni tosi ahdistuneeksi. Mihin tahansa mä vilkaisinkaan, oli siellä joku veikko jo iskemässä silmää samalla kun kurtisti yhteenkasvaneita kulmakarvojaan -eräs intialaistaustainen mies jäi ikuisiksi ajoiksi mun verkkokarvoille muistiin (valitettavasti), kun se nojasi johonkin pöytään pimeässä nurkassa, heilutti kerran lantiotaan oikealta vasemmalle kuin merkkinä viriiliyydestään (yäkkä) ja nuolaisi huuliaan samalla kurtistaessaan kulmiaan......Ne kolme sekuntia tunsin itseni niin ahdistuneeksi, että meinasin jo juosta lähimmälle hätäuloskäynnille.
Joka puolella tanssi äklötyksiä; siellä ne heiluttivat lanteitaan 360 astetta Shakiran vanhojen hittien tai menneiden vuosikymmenten euroviisujen tahdissa (haha, muistoja kaivautui esiin mielen syvimmistä lokeroista for sure! =D)
Se paikka vaan oli jotenkin jotain niiiiiin erilaista kuin mihin olin sinä iltana ajatellut (ja varautunut hitto perkele!!) päätyväni -ei räkälöissä sinänsä mitään vikaa ole joo, riippuu lähinnä juuri siitä muusta kansasta joka sinne sinä iltana tulee, että millaista siellä on. Ainakin nyt siellä oli sata ihmistä liikaa (ja 200 ylimääräistä silmännikkaajaa), sillä kun me käveltiin (huom! ahtauduttiin) sitten sen alakerran tanssilattian kautta vessaan, mua kerkes mottaamaan jo kahden jätkän kyynerpää, ja kolmen muijan hiustenpidennykset piiskautui mun kasvoille. Ja siellä oli vielä niin hikimeininki, että tuntui kuin ei olis henkeä saanut -niin kuuma, että sen paikan isot ikkunat oli ihan huurussa.........................party peoplee!
Oltiin me siellä sitte jonkun aikaa -niin kauan, että eräs mies jo kerkesi meitä ahdistella; vaati saada ostaa meille drinkkejä ja ehkä tanssia (lue:hiplata) samalla siinä vähän sitten vaihtariks....hmm.
Se ei lähtenyt kulumallakaan siitä. M kieltäytyi monta kertaa drinkeistä (sillä sitten me ei ainakaan päästäis tollasista loppuiltana eroon...) mutta ei mennyt sana perille. Sitten se jo tivas, että mitä tiukkapipoja me ollaan, relaxxx.
Mulla nappas kiinni.
"Okay, we said NO, JUST GO AWAY" yritin ihan melko kohteliaasti sanoa siellä älämölömusiikin keskellä. Ei, ei tajunnu. Se"Hush hush"- liike sitte viimeinki tehos kun siinä sitten sillä lailla kehotin häntä häipymään.
Mä halusin lähteä. Fiilis oli totaalisesti pilattu, eikä mitkään pikapikakännit ois sitä enää pelastaneet.
Oltiin vielä hetki, sitten luovutettin ja vaan häivyttiin. Ulkona naurettiinkin sitten, että missä mahdetaan olla, ja miten me nyt tonnekkin paikkaan oikeen päädyttiin.
Lähdettiin vaan johonkin suuntaan kävelemään, ja kyllähän se Piccadilly sieltä sitte vastaan tuli. Ei muuta kuin heipat kaikille, naurut päälle ja toteamus: "Ens kerralla sitte parempi tuuri, eikö ni?"
Kaikki muut kolme jäi samalle pysäkille venailemaan bussia, mä jatkoin vielä vähän eteen päin omalle pysäkilleni. Odottelin onneksi vaan kymmenisen minuuttia ja mun oma bussi saapui. Silloin oli onnellinen fiilis, painuin sinne kakskerroksisen bussin yläkertaan istumaan. Sitten ois se 1h kotimatka taitettavana vielä....hohhoijaa. Haukotutti.
Luurit korviin ja Raappanan letkeitä rytmejä...ja heti tuli parempi fiilis!
Pari pysäkkiä. Viereen istui tummempi-ihoinen (intialaistaustainen ehkä) nuorimies. Sivusilmällä vilkaisin -sehän oli ihan suloinen.
Siinä sitte istuttiin bussissa, joka oli täynnä yöhillujia -ja muutamat lehmät pitivät sellaista älämölöä, että ois tehnyt mieli huutaa takas. Bussi sisälsi laskuhumalaa, lievää pahoinvoivaisuutta, väsymystä, ranskalaisten hajua.....hitto mikä nälkä mulla olikaan!
Jossain kuuluu jonkun kuorsausta, toinen riitelee puhelimesssa, tyttöporukka kälättää ja nauraa kimeästi ja korviaviiltävästi. Mä tuijotain ikkunasta ulos, vieruskaveri istuu niin tiiviisti kiinni, että me nojataan toisiimme. Kun vaihdan puhelimen piisiä, se tuijottaa ruutua. Se katsoo sivusilmällä, mä katson takaisin. Musta tuntuu, että bussi ei liiku: se pysähtelee koko ajan ja joka pysäkillä joku jää pois tai hyppää kyytiin. Sitten bussi pysähtyy keskelle tietä, moottori sammuu, valot sammuu. Mitäs hittoa?!
Siinä ollaan. Hetki, mutta kuitenkin sen verran kauan, että mä en voi muuta kuin naurahtaa ja todeta mielessäni, että miksi kaikki näyttää näin helposti menevän päin puuta tänä iltana?
Mä huokaisen syvään, vierusmies samoin.
Haha, sitten se avaa suunsa ja toteaa, että eipä taideta ikinä päästä kotiin. Mä vastaan, että eipä taideta, mä voin ihan hyvin siis ruveta jo nukkumaan tässä. Sitten se jatkaa rupattelua ja kysyy esim, miksi ihmeessä vaihdan piisiä koko ajan, eikö mulla oo mitään hyvää musiikkia? Haluunko kuunnella hänen musiikkiaan....?
Ajattelen: tosi suloinen. oho!
Nuorimies (arvioisin, että 23-25v) ryhtyy rupattelemaan mukavia. Sitten se toteaa, että anteeksi jos vaikutan siltä, että epätoivoissani yritän lahkoa iskurepliikeitä -mä haluan vaa rupatella. Ja niin me tehdään (koko 1,5 tuntiin venynyt bussimatka).
Yhtäkkiä ei ilta tunnukkaan niin pilaantuneelta -oli kiva rupatella jonkun kanssa, jonka ilta oli myös mennyt vähän pehvalleen (jotain draamaa kaveriporukassa, heh, puheltiin aika syvällisiäkin! =D).
Sitten onki kaks pysäkkiä jäljellä ja on mun vuoro nousta pois. Siinä kohtaa olen jo torjunut tarjoukset lähteä kebabille tämän miekkosen kanssa (mikä siinä on, etten ikinä muista ihmisten nimiä, varsinkaan jos ne on jotain ulkomaalaisia vähän hankalampia nimiä, joita en osaa mielessäni kirjoittaa, u know! Mutta joku N:ällä alkava se oli.......kai, heh).
No anyyyways, N toteaa, että kaikkensa hän on yrittänyt, eikä silti suomalainen 19-vuotias suloinen tyttö, jonka kanssa oli niin kiva jutella, lähde kebabille....noh, ei voi mitään!
"It was nice meeting u, maybe we`ll see again sometime. Good night, darling."
Samoin.
Hyvät yöt.
Painan stop-nappia, kävelen portaat alas ja tunnen kun N katsoo hymyillen siellä takapenkillä -enkä vaan pysty katsomaan takaisin.....
Hyppään bussista, se jatkaa matkaa. On kylmä. Ja hitto, eipä näy taxeja enää missäään.......
Seriously, sanoinhan, että jollain korkeammalla voimalla oli näppinsä pelissä. 30min kävelymatka yöbussin pysäkiltä kotiin klo4 aikaan sunnuntaiaamuna ei oikein houkuttanut....äääää. Mä päätin jäädä hetkeksi odottelee, josko jostain saapuis taxi.
5 min päästä saapui, huokaisin helpotuksesta. Toki ois hyvä jos puhelimella olis saanut tarvittaessa soitettua taxin...kivaa kun puhelimessa ei ole kenttää...Mutta.
Istuin siinä sitten sen perinteisen mustan enkku-taxin kyydissä onnellisena siitä, ettei mun tarvii kävellä....mutta äläpä vielä huokaise helpotuksesta...onkohan mulla rahaa maksaa tolle kuskille koko matkasta? Ei, ei ollut käteistä kuin 5punnan seteli ja puoli kourallista jotain mitälie kolikoita (en vieläkään erota mikä niistä on mikäkin, sillä niitä on niin hiton paljon ja eri kokosia ja värisiä).
Kattelin siinä mittaria: 5.00. 5.30.... 6.00....
"Okay, you can leave me just here, its fine, thank you.."
Ja tyttö antaa loput rahansa kuskille ja jatkaa matkaa jalan....
Onneksi pääsin ees tohon meidän pikkukeskustaan, josta on sellaset 15min kotiovelle..Mutta oli se silti aika surkuhupaisaa talsia loppumatka kävellen kun aina ennen oon kotiovelle asti mennyt...
Siinä sitten kävelin, ei ristin sielua missään, talot pimeinä ja vain katulamput palaa ja linnut laulaa (yötä päivää!). Välillä joku auto ajaa ohi. Minä kävelen ja mua vaan naurattaa. Ajattelen, että kun VIHDOIN selviän kotiin asti, painun jääkaapille tekemään herkkuleivän.
Ja aijjj että se leipä maistui kyllä hyvälle kun sen söi omassa huoneessa lämpimän peiton alla patterin vieressä ja joi appelsiinitrippiä. Klo 5.30, nyt silmät kiinni.
Oisko se siinä se? No jotakuinkin, mutta toki piti vähän lyhennellä, sillä tässä kohdin oon kirjoitellut tätä tekstiä kolmessa osassa: aloitin aamupäivällä -lunch, Putous- jatkoin iltapäivällä -dinner, jälkkäri- ja nyt lopetan -klo melkein 19:30.
On se hankalaa btw selittää jotain tällasta juttua kun ei saa käyttää yyyhtään elekieltä....
En tiedä kuka edes ymmärsi mikä on se "hush hush" -muuvi.
No mutta, jääpähän tää tarina nyt kellumaan tänne internetin ikuisille aalloille...ja osa tarinasta on kyllä jumissa näillä mun verkkokalvoillanikin...yhhhh.
CHEERS to you kuka jaksoit lukea kooooko tekstin!
xx
Tietkö sellasen ympyränmallisen vähän jotain hiton ruotsinlaivaa muistuttavan salin, jossa on äklöä punasta sitä...kangasjuttua penkeissä ja tolpissa ja hitto varmaan seinässäki?.......... kaikki on sellasta niin rumaa, bordellimaista. Niin, ja kiiltävät rappuset vie sitte sinne ympyränmalliseen yläkertaan, jossa on sitte se sellanen partsi josta ne äklöimmät tapaukset saa stalkata sitten niitä nuoria naisia siellä alhaalla pyöreällä tanssilattialla tanssimassa.....paremmin ei voi sanoin selittää, kuin että tää paikka oli kyllä puhdasta räkää.
Tanssilattialta, partsilta ja nurkista ja nurkkien takaakin, löytyi jos jonkinlaista silmäparia kyyläämästä kun neljä hiiiieman ylipukeutunutta (siis siihen clubiin, mehän oltiin menossa fiinifiineilee ni..) nuorta naista astelee jonossa rappuset ylös yrittäen katseellaan etsiä jotain sopivaa nurkkaa johon mennä...
Siellä me sitten oltiin, vähän tanssittiin ja ihmeteltiin missä me oikeen oltiin -ja mä mietin, että ompahan eka kerta kun astun jalallani tällaseen paikkaan täysin selviytyneenä, vailla minkäänlaista partyfiilistä.
Ja kun mä tunsin -ja näin- miten ne lukuisat silmäparit kiiluivat niiden vilkkuvalojen seassa meihin intensiivisesti tuijottaen....mä tunsin itseni tosi ahdistuneeksi. Mihin tahansa mä vilkaisinkaan, oli siellä joku veikko jo iskemässä silmää samalla kun kurtisti yhteenkasvaneita kulmakarvojaan -eräs intialaistaustainen mies jäi ikuisiksi ajoiksi mun verkkokarvoille muistiin (valitettavasti), kun se nojasi johonkin pöytään pimeässä nurkassa, heilutti kerran lantiotaan oikealta vasemmalle kuin merkkinä viriiliyydestään (yäkkä) ja nuolaisi huuliaan samalla kurtistaessaan kulmiaan......Ne kolme sekuntia tunsin itseni niin ahdistuneeksi, että meinasin jo juosta lähimmälle hätäuloskäynnille.
Joka puolella tanssi äklötyksiä; siellä ne heiluttivat lanteitaan 360 astetta Shakiran vanhojen hittien tai menneiden vuosikymmenten euroviisujen tahdissa (haha, muistoja kaivautui esiin mielen syvimmistä lokeroista for sure! =D)
Se paikka vaan oli jotenkin jotain niiiiiin erilaista kuin mihin olin sinä iltana ajatellut (ja varautunut hitto perkele!!) päätyväni -ei räkälöissä sinänsä mitään vikaa ole joo, riippuu lähinnä juuri siitä muusta kansasta joka sinne sinä iltana tulee, että millaista siellä on. Ainakin nyt siellä oli sata ihmistä liikaa (ja 200 ylimääräistä silmännikkaajaa), sillä kun me käveltiin (huom! ahtauduttiin) sitten sen alakerran tanssilattian kautta vessaan, mua kerkes mottaamaan jo kahden jätkän kyynerpää, ja kolmen muijan hiustenpidennykset piiskautui mun kasvoille. Ja siellä oli vielä niin hikimeininki, että tuntui kuin ei olis henkeä saanut -niin kuuma, että sen paikan isot ikkunat oli ihan huurussa.........................party peoplee!
Oltiin me siellä sitte jonkun aikaa -niin kauan, että eräs mies jo kerkesi meitä ahdistella; vaati saada ostaa meille drinkkejä ja ehkä tanssia (lue:hiplata) samalla siinä vähän sitten vaihtariks....hmm.
Se ei lähtenyt kulumallakaan siitä. M kieltäytyi monta kertaa drinkeistä (sillä sitten me ei ainakaan päästäis tollasista loppuiltana eroon...) mutta ei mennyt sana perille. Sitten se jo tivas, että mitä tiukkapipoja me ollaan, relaxxx.
Mulla nappas kiinni.
"Okay, we said NO, JUST GO AWAY" yritin ihan melko kohteliaasti sanoa siellä älämölömusiikin keskellä. Ei, ei tajunnu. Se"Hush hush"- liike sitte viimeinki tehos kun siinä sitten sillä lailla kehotin häntä häipymään.
Mä halusin lähteä. Fiilis oli totaalisesti pilattu, eikä mitkään pikapikakännit ois sitä enää pelastaneet.
Oltiin vielä hetki, sitten luovutettin ja vaan häivyttiin. Ulkona naurettiinkin sitten, että missä mahdetaan olla, ja miten me nyt tonnekkin paikkaan oikeen päädyttiin.
Lähdettiin vaan johonkin suuntaan kävelemään, ja kyllähän se Piccadilly sieltä sitte vastaan tuli. Ei muuta kuin heipat kaikille, naurut päälle ja toteamus: "Ens kerralla sitte parempi tuuri, eikö ni?"
Kaikki muut kolme jäi samalle pysäkille venailemaan bussia, mä jatkoin vielä vähän eteen päin omalle pysäkilleni. Odottelin onneksi vaan kymmenisen minuuttia ja mun oma bussi saapui. Silloin oli onnellinen fiilis, painuin sinne kakskerroksisen bussin yläkertaan istumaan. Sitten ois se 1h kotimatka taitettavana vielä....hohhoijaa. Haukotutti.
Luurit korviin ja Raappanan letkeitä rytmejä...ja heti tuli parempi fiilis!
Pari pysäkkiä. Viereen istui tummempi-ihoinen (intialaistaustainen ehkä) nuorimies. Sivusilmällä vilkaisin -sehän oli ihan suloinen.
Siinä sitte istuttiin bussissa, joka oli täynnä yöhillujia -ja muutamat lehmät pitivät sellaista älämölöä, että ois tehnyt mieli huutaa takas. Bussi sisälsi laskuhumalaa, lievää pahoinvoivaisuutta, väsymystä, ranskalaisten hajua.....hitto mikä nälkä mulla olikaan!
Jossain kuuluu jonkun kuorsausta, toinen riitelee puhelimesssa, tyttöporukka kälättää ja nauraa kimeästi ja korviaviiltävästi. Mä tuijotain ikkunasta ulos, vieruskaveri istuu niin tiiviisti kiinni, että me nojataan toisiimme. Kun vaihdan puhelimen piisiä, se tuijottaa ruutua. Se katsoo sivusilmällä, mä katson takaisin. Musta tuntuu, että bussi ei liiku: se pysähtelee koko ajan ja joka pysäkillä joku jää pois tai hyppää kyytiin. Sitten bussi pysähtyy keskelle tietä, moottori sammuu, valot sammuu. Mitäs hittoa?!
Siinä ollaan. Hetki, mutta kuitenkin sen verran kauan, että mä en voi muuta kuin naurahtaa ja todeta mielessäni, että miksi kaikki näyttää näin helposti menevän päin puuta tänä iltana?
Mä huokaisen syvään, vierusmies samoin.
Haha, sitten se avaa suunsa ja toteaa, että eipä taideta ikinä päästä kotiin. Mä vastaan, että eipä taideta, mä voin ihan hyvin siis ruveta jo nukkumaan tässä. Sitten se jatkaa rupattelua ja kysyy esim, miksi ihmeessä vaihdan piisiä koko ajan, eikö mulla oo mitään hyvää musiikkia? Haluunko kuunnella hänen musiikkiaan....?
Ajattelen: tosi suloinen. oho!
Nuorimies (arvioisin, että 23-25v) ryhtyy rupattelemaan mukavia. Sitten se toteaa, että anteeksi jos vaikutan siltä, että epätoivoissani yritän lahkoa iskurepliikeitä -mä haluan vaa rupatella. Ja niin me tehdään (koko 1,5 tuntiin venynyt bussimatka).
Yhtäkkiä ei ilta tunnukkaan niin pilaantuneelta -oli kiva rupatella jonkun kanssa, jonka ilta oli myös mennyt vähän pehvalleen (jotain draamaa kaveriporukassa, heh, puheltiin aika syvällisiäkin! =D).
Sitten onki kaks pysäkkiä jäljellä ja on mun vuoro nousta pois. Siinä kohtaa olen jo torjunut tarjoukset lähteä kebabille tämän miekkosen kanssa (mikä siinä on, etten ikinä muista ihmisten nimiä, varsinkaan jos ne on jotain ulkomaalaisia vähän hankalampia nimiä, joita en osaa mielessäni kirjoittaa, u know! Mutta joku N:ällä alkava se oli.......kai, heh).
No anyyyways, N toteaa, että kaikkensa hän on yrittänyt, eikä silti suomalainen 19-vuotias suloinen tyttö, jonka kanssa oli niin kiva jutella, lähde kebabille....noh, ei voi mitään!
"It was nice meeting u, maybe we`ll see again sometime. Good night, darling."
Samoin.
Hyvät yöt.
Painan stop-nappia, kävelen portaat alas ja tunnen kun N katsoo hymyillen siellä takapenkillä -enkä vaan pysty katsomaan takaisin.....
Hyppään bussista, se jatkaa matkaa. On kylmä. Ja hitto, eipä näy taxeja enää missäään.......
Seriously, sanoinhan, että jollain korkeammalla voimalla oli näppinsä pelissä. 30min kävelymatka yöbussin pysäkiltä kotiin klo4 aikaan sunnuntaiaamuna ei oikein houkuttanut....äääää. Mä päätin jäädä hetkeksi odottelee, josko jostain saapuis taxi.
5 min päästä saapui, huokaisin helpotuksesta. Toki ois hyvä jos puhelimella olis saanut tarvittaessa soitettua taxin...kivaa kun puhelimessa ei ole kenttää...Mutta.
Istuin siinä sitten sen perinteisen mustan enkku-taxin kyydissä onnellisena siitä, ettei mun tarvii kävellä....mutta äläpä vielä huokaise helpotuksesta...onkohan mulla rahaa maksaa tolle kuskille koko matkasta? Ei, ei ollut käteistä kuin 5punnan seteli ja puoli kourallista jotain mitälie kolikoita (en vieläkään erota mikä niistä on mikäkin, sillä niitä on niin hiton paljon ja eri kokosia ja värisiä).
Kattelin siinä mittaria: 5.00. 5.30.... 6.00....
"Okay, you can leave me just here, its fine, thank you.."
Ja tyttö antaa loput rahansa kuskille ja jatkaa matkaa jalan....
Onneksi pääsin ees tohon meidän pikkukeskustaan, josta on sellaset 15min kotiovelle..Mutta oli se silti aika surkuhupaisaa talsia loppumatka kävellen kun aina ennen oon kotiovelle asti mennyt...
Siinä sitten kävelin, ei ristin sielua missään, talot pimeinä ja vain katulamput palaa ja linnut laulaa (yötä päivää!). Välillä joku auto ajaa ohi. Minä kävelen ja mua vaan naurattaa. Ajattelen, että kun VIHDOIN selviän kotiin asti, painun jääkaapille tekemään herkkuleivän.
Ja aijjj että se leipä maistui kyllä hyvälle kun sen söi omassa huoneessa lämpimän peiton alla patterin vieressä ja joi appelsiinitrippiä. Klo 5.30, nyt silmät kiinni.
Oisko se siinä se? No jotakuinkin, mutta toki piti vähän lyhennellä, sillä tässä kohdin oon kirjoitellut tätä tekstiä kolmessa osassa: aloitin aamupäivällä -lunch, Putous- jatkoin iltapäivällä -dinner, jälkkäri- ja nyt lopetan -klo melkein 19:30.
On se hankalaa btw selittää jotain tällasta juttua kun ei saa käyttää yyyhtään elekieltä....
En tiedä kuka edes ymmärsi mikä on se "hush hush" -muuvi.
No mutta, jääpähän tää tarina nyt kellumaan tänne internetin ikuisille aalloille...ja osa tarinasta on kyllä jumissa näillä mun verkkokalvoillanikin...yhhhh.
CHEERS to you kuka jaksoit lukea kooooko tekstin!
xx
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti