Että niin.
Tänään on ollut sellainen hyväntuulisuuspäivä, jolloin hymy on ollut herkässä ja mieliala hiponut jossain tuolla niin yläilmoissa, että ei mitään järkeä. Hitto soikoon, siis tuiki tavallinen keskiviikko ja meitsi vois heittää tossa meidän takapihalla vaikka kärrynpyöriä (jos vaan osaisin.........hehh) !?
Empä osaa kyllä sanoin selittää, miksi tää päivä oli niin mahtava. Totesin tuossa jo Elisalle skypen chatissa, että nyt irtois kyllä sellasta ylihenkevää paskanjauhantaa elämästä ja kaikesta mitä se pitää sisällään. Kerkesin mä sitten alottaa sen jauhannan, mut onneks Elisa jakso kuunnella!
Muttajoo.
Oon kuunnellut koko päivän ihan parasta musiikkia (vanhempaa The Soundsia) ja koittanut nauttia kauniista lämpimästä kevätpäivästä, jolloin hupparin selkään jopa muodostui sellainen minimaalinen läiskä kun nojasi siihen bussin selkänojaan. (!)
Tänään lapsetkin oli hirmu hyvällä tuulella: tosin pienin eli nelivuotias heitti ranttaliks kun se ei saanut valita mitä telkkarista katsotaan -se sitten heitti ittensä makuulle olkkarin matolle ja rupes huutamaan ja potkimaan ilmaa.. uhkaili myös potkaisevansa jotakin paskaksi jos ei katota nyt Jurassic Parkkia siis NYT.
Voi että noi alle 5-vuotiaat osaa välillä olla niin huvittavan tyhmiä kun ne on niin itsekkäitä, eikä niiden aivoissa oikeen oo ymmärrystä sanalle "ihan kohta". Ehei, se on kaikki heti mulle NYYYT.
Noh, onneks mulla on keinot siihen, miten tollaset kiukunpuuskat taltutetaan -minähän olin ne 3kk siellä päiväkodissa harkkarina viime syksynä, että tuli kyllä nähtyä ja koettua vaikka ja mitä sinä aikana...
Eli ei muuta ku kylmät hermot käyttöön ja antaa sen siinä potkia sitä ilmaa kunnes rauhottuu. Kun se uhkailee potkaisevansa telkkaria, niin siihen on sitte todettava, että jos se niin tekee niin saa kyllä heti mennä nukkumaan ja "arvaappa mitä isi sanois kun se kuulis mitä oot tehny?!"
Jos se ei vielä pelota tarpeeks, niin uhkaillaan lauantain karkkipäivän peruuttamisella...se toimii joka kerta!
Lapset vaan on lapsia, välillä se känkkäränkkä vaan tulee kylään.
Muuten meidän päivä oli tosi mukava: kaikki söi dinnerinsä tosi reippaasti ja ulkoiltiinki vähän tuolla keväässä kun ne innostui viilettämään noilla "skoottereilla" (scooter= ne meidän potkulaudat?) tuolla kadulla. Siellä se nelivuotias veti niin, että posket meni punasiksi ja aina välillä se huusi:
"MIINAA, LOOK THIS. I`m doing a trick, can you seeee meeee?"
Siinä se sitte heittää uukkarin sillä skootterilla tai hyppää sen kanssa ilmaan.
"Hyvä, hienosti meni! Ootpa taitava!" toteaa perässä kävelevä au pair.
Anyways, kaiken kaikkiaan siis näiden muksujen kanssa pyyhkii tosi kivasti: musta tuntuu, että nää jopa tykkää musta
(on ne sen kyllä suoraan mulle kertoneetki, mikä on tosi kiva kuulla ku totuushan tulee lasten suusta, eh?")
ja muutenki meillä on ihan hauskaaki yhessä ku näillä riittää huumorintajua ja persoonaa kyllä yllinkyllin. Parasta on se, kun kello tulee kuus (dinner on syöty, oon saanut keittiöhommat tehtyä ja voin hetkeksi istahtaa alas) ja telkkarista kuuluu: "Theeee Siiiimpsooons..tiidittittidii..." u know.
Sillon riemu repee ja juostaan kaikki olkkarin sohvalle.
Ihan parasta.
Kun ryhdyin kirjottamaan, oli mun tarkoitus kertoa mun ja Elisan viime perjantain kommelluksista.
Jotenki tää aihepiiri sitten kääntyi tällaiseen ylipositiiviseen hempeilyyn taas kerran.
Ehkä sitä asiaa tulee sitten joku muu päivä: tänään...no can do!
Tuli kai vaan sellanen tunne kun rupesin kirjottaa, että pakko nyt kertoa miten hassua on, että mua voi hymyilyttää näin paljon tällaisena ihan tavallisena keskiviikkopäivänä. Se tunne, joka tulee kun ihan vaan aamulla herätessään huomaa taas "mähän oon täällä" -sellasia oivalluksia oikeesti tulee välillä, vaikka oonki nyt sen 3kk täällä viettänyt. Välillä sitä herää ja yllättyy missä on.
Onnentunne on kumma asia.
Jepjep.
"It`s so easy when you know how it`s done
You`ve gotta seize the moment before it`s gone."
Se on tää Lontoo, se on kaikki tää täällä.
Tää paikka muuttaa ihmistä.
Enkä kyllä mistään hinnasta palais takaisin siihen entiseen.
Siihen entiseen minääni.
Ei.
Ja nyt tää ajatusvirta loppuis tähän, sillä tän tekstin sisältämä henkevyyden taso kuulostaa jo oksettavalta -jopa tällaisen tänään niin yltiöpositiivisen itseni mielestä...
CHEERS vaan,
palaillaanpa asiaan sitten kun oon inan selväjärkisempi taas!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti